Palvelut

Meluselvitys

Melun vaikutuksia ihmisten terveyteen sekä asuntojen ja asuinalueiden viihtyisyyteen ja arvoon voidaan parhaiten hallita, kun meluntorjunta otetaan huomioon jo suunnittelun alkuvaiheessa.

PYYDÄ TARJOUS

Maankäytön suunnittelussa ja erityisesti rakennusmassojen sijoittelussa on hyvä tavoitella myös mahdollisimman tehokasta alueellista meluntorjuntaa, jolloin vältetään ylimääräisiä kustannuksia.

Meluselvitys luo pohjan meluntorjunnan ratkaisuille

Meluntorjunta edellyttää toimenpiteitä koko rakennushankkeen ajan. Teemme meluselvityksiä kaavamääräysten muodostamiseksi sekä rakennuslupavaihetta varten. Toteutamme myös rakennuksen käyttöönoton yhteydessä tehtäviä melumittauksia.

Rakennusmassojen sijoittelu, rakennuksen ulkovaipan ääneneristys, meluesteet ja -vallit sekä parvekelasitukset vähentävät melua. Maankäytön suunnittelun näkökulmasta rakennusmassat ovat ensisijainen meluntorjunnan keino. Muita keinoja, kuten meluesteitä tai melumuureja, kannattaa hyödyntää vasta, jos meluntorjunta rakennusmassoilla ei onnistu.

Liikennemeluselvitykset

Teiden, katujen ja ratojen tuottama liikennemelu voi pitkällä aikavälillä aiheuttaa terveysongelmia. Meluntorjuntaa koskevat kaavamääräykset annetaan rakennuspaikkakohtaisesti ja niissä otetaan huomioon rakennuspaikan nyky- ja ennustetilanteen melu. Tavallisesti rakennuspaikan melutilanne tutkitaan meluselvityksellä, joka perustuu melun leviämisen mallintamiseen kolmiulotteisella maastomallilla.

Meluntorjunnan asiantuntija kannattaa kytkeä hankkeisiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jolloin tieto melun vaikutuksista ja keinoista sen vaimentamiseen on kaikkien suunnittelijoiden käytettävissä.

Teollisuuden meluntorjunnassa ehkäistään ympäristömelua

Teollisuuslaitosten meluselvitysten tarkoituksena on varmistaa, ettei uusi teollisuus- tai voimalaitos aiheuta meluhaittaa ympäristölleen. Melun leviämistä tutkitaan aina melumallinnuksella, joka perustuu ulkona olevien äänilähteiden melupäästötietoihin sekä rakennusten ja maaston muotoihin.

Meluselvitys edellyttää myös rakennettavan teollisuusrakennuksen sisältä kantautuvan melun tarkastelua. Jotta melu käyttäytyy selvityksessä oletetulla tavalla, rakennuksen ulkovaipan on oltava tiivis. Lue lisää: Teollisuusakustiikka

TORJU MELUA RAKENNUSMASSOILLA

Melua torjutaan tehokkaimmin rakennusmassoilla.

MELUSELVITYS KEHITTÄMISEN TYÖKALUNA

Meluselvitys auttaa kehittämään kaavamääräyksiä ja suunnittelemaan viihtyisiä asuinalueita.

OPTIMOI KUSTANNUSTEHOKKAAKSI

Optimoi lupavaiheessa ja kustannustehokkuus edellä massoittelu, ulkoseinärakenteet, ikkunat, parvekeovet ja parvekelasitukset.

MELUSELVITYKSET AUTTAVAT MELUN TORJUMISESSA

  • Kaavoituksen meluselvitykset
  • Rakennuslupien meluselvitykset
  • Meluesteiden suunnittelu
  • Ulkovaipan ääneneristävyyden suunnittelu
  • Parvekkeiden meluntorjunnan suunnittelu
  • Työmaavalvonta
  • Väylien meluselvitykset
  • Teollisuuden ja voimalaitosten meluselvitykset
  • Muut ympäristömeluselvitykset
  • Melumittaukset

Kysy lisätietoja

Timo Huhtala
Timo Huhtala

suunnittelujohtaja, akustiikkasuunnittelu
+358 40 643 3762
timo.huhtala@ains.fi
koko Suomi

Tuukka Lyly
Tuukka Lyly

projektipäällikkö, akustiikkasuunnittelu
+358 40 194 4701
tuukka.lyly@ains.fi
Etelä- ja Länsi-Suomi

Henry Niemi
Henry Niemi

projektipäällikkö, akustiikkasuunnittelu
+358 40 660 4898
henry.niemi@ains.fi
Sisä-ja Etelä-Suomi

Niko Manninen
Niko Manninen

projektipäällikkö, akustiikkasuunnittelu
+358 40 673 3230
niko.manninen@ains.fi
Itä-Suomi

Teija Auno
Teija Auno

projekti-insinööri, akustiikkasuunnittelu
+358 40 145 4700
teija.auno@ains.fi
Pohjois-Suomi