Onnistunut korjaushanke vaatii ammattitaitoista projektinjohtoa ja rakennuttamista. Taloyhtiöpalveluiden asiantuntijamme huolehtivat aikataulujen ja tavoitteiden saavuttamisesta.
Palvelut

Projektinjohto ja valvonta taloyhtiöille

Onnistuneen taloyhtiön korjaushankkeen keskeisin tekijä on ammattitaitoinen projektinjohtaminen ja valvonta. Saavutat tavoitteesi parhaiten, kun hanketta ohjataan oikein ja kaikkien osapuolten osaaminen ja kokemus valjastetaan hankkeen parhaaksi. Tämän me osaamme.

PYYDÄ TARJOUS

Meistä saat rinnallesi kumppanin, jolla on edellytykset vaativienkin taloyhtiöhankkeiden luotsaamiseen. Saat avuksesi asiantuntijat, joilla on laaja-alaista asiantuntemusta rakennusalan lainsäädännöstä, sopimussuhteista ja -ehdoista ja suunnitteluun sekä rakentamiseen liittyvistä prosesseista ja työmenetelmistä. Voit jättää hankkeen luotsattavaksemme, sillä meillä on myös teknistä osaamista systemaattiseen, nykyaikaiseen projektinhallintaan ja ohjaukseen.

Me uskomme, että taloyhtiön korjaushankkeet toteutuvat parhaiten luottamuksen ja avoimuuden ilmapiirissä. Kokeneet, vuorovaikutuksen arvon ymmärtävät konsulttimme auttavat sinua pitämään hankkeesi oikeassa kurssissa ensimetreistä alkaen.

Kustannustietoista projektinjohtamista taloyhtiöille

Asiantuntijoidemme avulla varmistat, että korjaushankkeesi aikataulu-, kustannus-, laatu- ja toiminnalliset tavoitteet toteutuvat. Mitä varhaisemmassa vaiheessa otat asiantuntijan rinnallesi, sitä paremmin korjattava rakennus täyttää tavoitteet.

Projektinjohtamista kohti vähähiilistä taloyhtiötä

Autamme sinua asettamaan myös vähähiiliseen rakentamiseen tähtäävät hiilijalanjälkitavoitteet ja ohjamaan taloyhtiösi niitä kohti. Hiilijalanjäljen ohjaus on osa projektitoimintaamme, joka perustuu ISO 14001 -standardin mukaiseen ympäristöjärjestelmään. 

Autamme oikean toteutusmuodon valinnassa

Kokemuksemme sadoista eri toteutusmuodoilla läpiviedyistä rakentamisen hankkeista antaa sinulle parhaan lähtökohdan onnistua omassa projektissasi. Onnistuneille rakennushankkeille on yhteistä ominaispiirteisiin parhaiten vastaava toteutusmuoto, jonka valinnassa autamme.

Vahva ote taloyhtiöpalveluista on ydinosaamistamme

Huolehdimme taloyhtiöiden ja isännöitsijöiden kumppanina eri kokoisten taloyhtiöiden korjaus- ja uudisrakentamisen hankkeissa rakennuttamisesta sekä rakennustyön ja talotekniikkatöiden valvonnasta ja tavoitteiden asettamisesta aina takuutarkastukseen saakka. Valitsemme suunnittelijat, kilpailutamme urakat, laadimme sopimukset, huolehdimme kustannussuunnittelusta ja valvomme rakentamista luotettavasti, ammattitaidolla ja ilman turhia riskejä.

Meiltä saat käyttöösi monipuolisen taloudellisen-, teknisen- ja sopimusosaamisen sekä nykyaikaiset projektin- ja laadunhallinnan välineet. Voit luottaa siihen, että huolehdimme hankkeestasi kokonaisuutena, sen tavoitteisiin sitoutuen.

”Kokeneet, vuorovaikutuksen arvon ymmärtävät konsulttimme auttavat sinua pitämään hankkeesi oikeassa kurssissa ensimetreistä alkaen.”

HYÖDYNNÄ ASIANTUNTEMUKSEMME

Saat kaikki rakennuttamisen palvelut saman konsultin kautta

EI TURHIA RISKEJÄ

Voit keskittyä omiin töihisi, kun apunasi on rakennuttamisen ammattilainen.

TÄYTÄ TAVOITTEESI

Voit luottaa siihen, että lopputulos täyttää asettamasi tavoitteet.

RAKENNUSHANKKEEN ONNISTUMISEN EDELLYTYKSIÄ:

  • Kaikki hankkeen osapuolet ovat tietoisia tavoitteista ja sitoutuneita niihin
  • Hankkeen läpivientiin on varattu riittävästi aikaa ja resursseja
  • Hanketta ohjataan ja johdetaan ammattimaisesti
  • Kaikki päätökset tehdään tietoisina niiden vaikutuksista

PROJEKTINJOHTOPALVELUITAMME UUDIS- JA PERUSKORJAUSKOHTEISIIN

Kysy lisätietoja

Jukka Pakarinen

Jukka Pakarinen

suunnittelujohtaja, taloyhtiöpalvelut

korjaussuunnittelu ja asiantuntijapalvelut

+358 44 977 1282 jukka.pakarinen@ains.fi Espoo

Tuomas Koski-Lammi

Tuomas Koski-Lammi

yksikönjohtaja, Etelä-Suomen taloyhtiöpalvelut

korjaussuunnittelu ja asiantuntijapalvelut Etelä-Suomi

+358 40 670 0131 tuomas.koski-lammi@ains.fi Espoo

Jari Jäntti

Jari Jäntti

suunnittelujohtaja

korjaussuunnittelu ja asiantuntijapalvelut Itä-Suomi, Keski-Suomi

+358 40 653 1725 jari.jantti@ains.fi Kuopio, Jyväskylä

Kari Lehtola

Kari Lehtola

suunnittelujohtaja, taloyhtiöpalvelut

korjaussuunnittelu ja asiantuntijapalvelut Sisä-Suomi

+358 40 037 2703 kari.lehtola@ains.fi Tampere

Vesa-Ville Niemelin

Vesa-Ville Niemelin

projektipäällikkö, rakennusterveysasiantuntija

korjaussuunnittelu ja asiantuntijapalvelut

+358 40 637 4879 vesa-ville.niemelin@ains.fi Oulu

Juha-Pekka Hakkarainen

Juha-Pekka Hakkarainen

suunnittelujohtaja

korjaussuunnittelu ja asiantuntijapalvelut

+358 43 825 5605 juha-pekka.hakkarainen@ains.fi Jyväskylä

Palveluun liittyvät referenssit

As Oy Kullervonkatu 8, Tampere
As Oy Kullervonkatu 8, Tampere
As Oy Rovaniemen Honkala
As Oy Rovaniemen Honkala
As Oy Tammelan Keskus, Tampere
As Oy Tammelan Keskus, Tampere

Tutustu muihin palveluihin

Julkisivukorjaus
Julkisivukorjaus

Putkistosaneeraus
Putkistosaneeraus

Kosteudenhallinta
Kosteudenhallinta