Siirry suoraan sisältöön

Hankesuunnittelu taloyhtiöille

Huolellinen hankesuunnitelma auttaa asunto-osakeyhtiötäsi tekemään oikeita päätöksiä korjaus- tai lisärakentamisen aloittamisesta, ja ohjaa jatkosuunnittelua tavoitteiden mukaisesti. Kokeneet asiantuntijamme selvittävät remontin tai rakentamisen mahdollisuudet, soveltuvimmat toteutustavat ja kustannukset.

Kuvassa julkisivukuva taloyhtiöstä, jossa hyvä hankesuunnitelu on tukenut päätöksentekoa.

Hyvä hankesuunnitelma auttaa asunto-osakeyhtiötä päätöksenteossa

Hankesuunnittelu on vaihe, jossa selvitämme kiinteistön korjaamiseen vaikuttavat tekijät, mitä korjaamisella kannattaa tavoitella ja soveltuisiko esimerkiksi joku osa rakennuksesta uuteen käyttötarkoitukseen, kuten toimistoksi. Laadimme hankesuunnitelman päätöksenteon tueksi myös silloin, kun asunto-osakeyhtiö harkitsee täydennys- tai lisärakentamista.

Asiantuntevasti toteutettu hankesuunnitelma varmistaa, että taloyhtiölläsi on käytettävissään oikeat tiedot oikeisiin päätöksiin, jatkosuunnittelua ohjataan oikein ja hankkeen kustannukset pysyvät hallinnassa.

Esittelemme hankesuunnitelmassa korjaus- tai rakennusprojektin toteuttamisen eri vaihtoehdot, arvioimme kustannukset ja tarvittavat viranomaismenettelyt, ja annamme kattavat eväät hankkeen onnistuvaan läpivientiin.

”Huolellisesti toteutettu hankesuunnitteluvaihe säästää huomattavasti korjaamisen kustannuksia.”

Kuntokartoitus osana hankesuunnittelumme 

Kun korjaamiseen päädytään, korjaussuunnittelun asiantuntijamme määrittävät tarvittavat kuntotutkimukset.

Jos korjaushanke sitä edellyttää, teemme myös runkorakenteiden kantavuuden tutkimuksia ja selvitämme akustiikan toimivuuden. Jos rakennuksessa epäillään asbestia tai muita haitta-aineita, toteutamme tarvittavat kartoitukset.

Hankesuunnitelma määrittää korjausten laajuuden ja vaihtoehdot

Kuntotutkimuksessa esiin tulevat korjaustarpeet voivat riittää lähtötiedoiksi peruskorjaushankkeen suunnittelun aloittamiselle.

Tuotamme korjaus- tai lisärakentamisen hankesuunnittelun lopputuloksena raportin, jossa voidaan esittää useita toteutusvaihtoehtoja hankkeen läpivientiin. Tarkastelemme vaihtoehtoja taloyhtiön tavoitteiden ja vaatimusten sekä kustannusten ja lähtökohtien kautta.

Korjausten laajuus, aikataulu, kustannukset ja toteutusmuoto tarkentuvat tarveselvitysten avulla. Tarkentavat kuntotutkimukset, selvitykset ja rakenteiden avaukset ovat joskus tarpeen riskien ja kustannusten minimoimiseksi.

Sinua palvelevat

  • 1. SELKEYTTÄ PÄÄTÖKSENTEKOON

    Hankesuunnitelmamme näyttää, kannattaako asuinrakennuksen korjaaminen tai taloyhtiön lisärakentaminen teknisesti ja taloudellisesti.

  • 2. KUSTANNUSVIISAUTTA JO ENNAKKOON

    Huolellisesti toteutettu hankesuunnittelu säästää yllätyksiltä ja ylimääräisiltä kustannuksilta koko korjaus- tai rakentamishankkeen ajan.

  • 3. SUJUVAN ETENEMISEN PERIAATTEELLA

    Hankesuunnittelu kattaa hankkeen vaiheet lupamenettelyistä lopulliseen projektiohjelmaan ja toteutusehdotukseen kustannusarvioineen.

Tarkastelemme taloyhtiösi remonttia kaikilta kanteilta

  • Rakentamismahdollisuuksien ja riskien selvitys.
  • Lupamenettelyt ja suojeluvaatimukset.
  • Laatu-, kustannus- ja aikataulutavoitteiden määrittäminen.
  • Ajantasaiset piirustukset ja mallinnukset.
  • Urakkamuoto.
  • Tilojen käyttömahdollisuudet korjauksen ajan.
  • Riskienhallinta, raportointi ja viestintä.
  • Projektiohjelman laatiminen.
  • Korjaushankkeen toteutusehdotus ja kustannusarvio.
Saat meiltä osaavaa hankesuunnittelua taloyhtiösi päätösten tueksi.