tiesuunnittelu
Palvelut

Tiesuunnittelu

Tieverkostoa ylläpidetään ja kehitetään kaikkia varten – kevyestä liikenteestä elinkeinoelämän kuljetuksiin. Tiesuunnittelun asiantuntijamme auttavat infrarakentajia toteuttamaan maantiet turvallisiksi ja toimiviksi kaikille käyttäjille.

Tiesuunnitteluosaamiseemme kuuluvat infrarakentamisen hankkeet moottoriteistä ja valtateistä maanteihin ja yksityisiin teihin, mukaan lukien liittymät sekä jalankulku- ja pyöräily-yhteydet. Suunnittelijamme toimivat infrarakentamisessa niin julkisten rakennuttajien kuin urakoitsijoidenkin luotettuina suunnittelukumppaneina.

Uusien liikenneväylien rakentamisen lisäksi autamme myös nykyisten teiden ja liikenneväylien kunnostamisessa. Lue lisää: Infran ylläpitopalvelut

Tiesuunnittelu on monen suunnittelualan yhteensovittamista

Tiesuunnittelumme lähtökohtana on suunnitelmien hyväksyttävyys sekä ratkaisujen tekninen ja taloudellinen toteutettavuus. Hyvällä suunnittelulla infrarakennushanke sujuu minimaalisin häiriöin ja viivein, ja sen kustannukset voidaan ennakoida.

Laaja-alaisella omalla infrasuunnittelun osaamisellamme voimme varmistaa, että eri osasuunnitelmat sovitetaan yhteen ja vaikutukset tunnistetaan suunnittelun aikana. Nojaamme suunnittelutyössä sertifioituun laatujärjestelmään sekä tietomallintamiseen.

Työmaapalveluissamme vastaamme mahdollisin työnaikaisiin muutoksiin nopeasti ja joustavasti.

Muut tieympäristön rakenteet

Laadimme suunnitelmat myös tien ympäristön rakenteista, kuten melumuureista, erikoisperustuksista ja kaiteista. Tuotamme yhteensopivat ja toteutuskelpoiset kokonaissuunnitelmat urakkatarjouspyyntöjen ja kustannussuunnittelun tueksi. Lue lisää: Muut väyläympäristön rakenteet

Kiertotalouspalvelut tiehankkeeseesi

Kiertotalouspalveluillamme autamme täyttämään ympäristövastuun, mm. uusiomateriaalien käytön tavoitteet infrahankkeessasi. Lue lisää: Maarakentamisen kiertotalouspalvelut 

LISÄÄ SUJUVUUTTA

Lisäät sujuvan liikkumisen, kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen mahdollisuuksia.

VÄLTÄ HÄIRIÖT

Varmistat rakentamisen sujumisen minimaalisin häiriöin, ennakoiduilla kustannuksilla.

PARANNAT LAATUA

Parannat liikenteen turvallisuutta ja ympäristöystävällisyyttä

TIESUUNNITTELUN PALVELUJAMME

  • esisuunnitelmat
  • yleissuunnitelmat
  • aluevaraussuunnitelmat
  • toimenpidesuunnitelmat
  • tiesuunnitelmat ja tiesuunnitelman täydennyssuunnitelmat
  • rakennussuunnitelmat: KU-rakennussuunnitelmat, ST-urakoiden rakennussuunnitelmat, PPP-hankkeiden rakennussuunnitelmat, allianssi-hankkeiden rakennussuunnitelmat
  • rakennustyönaikainen suunnittelu ja konsultointi
  • parantamissuunnitelmat

KYSY LISÄTIETOJA

Markus Ventola

Markus Ventola

yksikönjohtaja, tie-, katu- ja aluesuunnittelu

civil engineering koko Suomi

+358 40 669 2454 markus.ventola@ains.fi Tampere

Jarmo Mikkonen

Jarmo Mikkonen

suunnittelupäällikkö, tie- katu- ja aluesuunnittelu

civil engineering koko Suomi

+358 40 585 6666 jarmo.mikkonen@ains.fi Tampere

Päivi Annamaa

Päivi Annamaa

yksikönjohtaja, tie-, katu- ja aluesuunnittelu

civil engineering koko Suomi

+358 40 8278 608 paivi.annamaa@ains.fi Oulu

Keijo Körkkö

Keijo Körkkö

suunnittelupäällikkö, tie-, katu- ja aluesuunnittelu

civil engineering koko Suomi

+358 40 8656 676 keijo.korkko@ains.fi Oulu

Palveluun liittyvät referenssit

Rantatunneli, Tampere
Rantatunneli, Tampere
Valtatien 4 parantaminen välillä Vehniä - Äänekoski
Valtatien 4 parantaminen välillä Vehniä - Äänekoski
Valtatien 3 ja Valtatien 18 parantaminen Laihian kohdalla, Laihia
Valtatien 3 ja Valtatien 18 parantaminen Laihian kohdalla, Laihia

Tutustu muihin palveluihin

Pohjarakennesuunnittelu
Pohjarakennesuunnittelu

Liikennesuunnittelu
Liikennesuunnittelu

Siltojen ja taitorakenteiden suunnittelu
Siltojen ja taitorakenteiden suunnittelu