Siirry suoraan sisältöön

Kiinteistöjen katu- ja piha-aluesuunnittelu

Kadut ja piha-alueet tekevät näkyväksi sen, miten viihtyisä ja toimiva on kiinteistösi ympäristö. Suunnittelemme hankkeesi katu- ja kulkuväylien, piha-alueiden sekä aukioiden uudistamisen käyttäjälähtöisesti ja resurssiviisaasti.

Katu- ja pihasuunnittelumme varmistaa toimivat kulkuväylät ja viihtyisät yleiset alueet.

Kadut ja yhteiskäyttöiset alueet kestävästi kuntoon

Saat meiltä kattavasti osaamista katujen ja kulkuväylien käyttäjäystävälliseen rakentamiseen sekä uudistamiseen. Olemme kiinteistöhankkeesi ja taloyhtiösi apuna, kun on ajankohtaista päivittää ja täydentää kiinteistön piha-alueita vastaamaan tämän päivän tarpeita. Autamme viimeistelemään uudisrakennuksesi kulut ja pihat, sekä liittämään tonttisi rakennuksineen osaksi lähiympäristöä.
 
Katusuunnitteluun erikoistuneet asiantuntijamme suunnittelevat katu- ja liikennealueiden rakenteet, kuten kunnallistekniikan sijoittamisen, pintamateriaalit, hidasteet ja valaisinpylväät. Työmaapalvelumme on joustavasti apunasi kiinteistöösi liittyvien katujen ja piha-alueesi rakentamisen aikana.  

Meidät tunnetaan myös osaavasta liikennesuunnittelusta muuttuvan liikenteen tarpeisiin.  Saat meiltä asiantuntemusta myös tehtaan tai tuotantolaitoksesi teiden, katujen ja alueiden totuttamiseksi turvallisiksi ja toimiviksi.

Osaamistamme kiinteistösi ympäristön viimeistelyyn

Vaiheistamme kadun rakentamisen ja viheraluiden työvaiheet niin, että rakennus- tai korjaustyöt valmistuvat tehokkaasti, ilman viiveitä ja yllätyksiä. Tehokas työmaavaihe helpottaa asukkaiden ja yritysten toimintaa, sekä varmistaa julkisen liikenteen vaivattoman käytön. Viimeistelty piha-alue vauhdittaa asuntokauppaa, ja lisää asukkaiden ja alueella toimivien tyytyväisyyttä. 
 
Hankkeesi katu- ja kunnallistekniikan suunnittelu antaa perustan urakkalaskelmalle ja auttaa ennakoimaan katurakentamisen kustannuksia.
 
Suunnittelemme piha- ja  pysäköintialueiden lisäksi aukioiden ja torien rakentamisen ja kunnostukset. Saat hankkeellesi asiantuntevasti tehdyt kustannusarviot ja aikataulusuunnitelmat toteuttamiseen. 
 
Autamme viemään infrahankkeesi ideasta toteutuskelpoiseksi suunnitelmaksi, ja ohjaamme hankeesi luotettavasti maaliin. 

Sinua palvelevat

  • 1. KIINTEISTÖSI ARVOA PARANTAEN

    Toimivat kulut ja viihtyisä piha-alue lisäävät kiinteistösi kiinnostavuutta ja asukkaiden tyytyväisyyttä.

  • 2. VÄHÄISIN HAITOIN TAVOITTEISIIN

    Huolehdimme, että katu- ja piha-alueidesi rakennustyöt valmistuvat tehokkaasti sekä vähäisin häiriöin.

  • 3. NÄKYVYYS KESTOON JA KUSTANNUKSIIN

    Laskemme hankkeesi kustannukset ja määrittelemme toteutuksen keston ennakoiden, joten vältyt yllätyksiltä.

     

Vaivatonta liikkumista ja viihtyisyyttä piha-alueille

  • Katu- ja rakennussuunnitelmat​
  • Liikenteelliset tarkastelut ja yleissuunnittelu​
  • Johtojen ja laitteiden siirtosuunnittelu​
  • Geotekninen suunnittelu ​
  • Pintarakenteiden suunnittelu mm. kiveys- ja vihersuunnitelmat​
  • Määrä- ja kustannuslaskenta​
  • Liikenteenohjauksen suunnittelu​
  • Töiden vaiheistuksen ja toteutusjärjestyksen suunnittelu​

 

Suunnittelemme kiinteistösi piha-alueet väylineen viihtyisiksi ja toimiviksi.