Suunnittelua halvalla vai rakentamisen tuottavuutta parantaen?

Rakennusalalla on viimeisen kymmenen vuoden aikana opittu keskittymään askel kerrallaan tuottavuuteen. Teema on kaikkien alan toimijoiden agendalla ja yhteinen puheenaiheemme. Keskeisiä keinoja tuottavuuden lisäämiseen ovat tähän asti olleet pysyvämpien kumppanuuksien rakentaminen, esivalmisteiden ja moduulien hyödyntäminen sekä lean-periaatteisiin nojaavan tahtituotannon ja logistiikan kehittäminen.

Uusimman ja kenties vaikuttavimman keinon tuottavuuden parantamiseen tuo nopeasti kehittyvä tekoäly kielimalleineen ja agentteineen. Näemme jo ensimmäisiä hyötyjä: tekoälyn yleisiä sovelluksia hyödyntää esimerkiksi A-Insinööreissä arvioni mukaan jo kolme neljästä asiantuntijasta.

A-Insinöörien tavoin monet muutkin yritykset ovat muokkaamassa omaa dataansa tavalla, joka mahdollistaa sisäisten tekoälysovellusten kehittämisen ja hyödyntämisen. Ne vapauttavat aikaa suunnittelutyön rutiineilta ja suuntaavat osaamisen käyttämisen arvokkaampaan tekemiseen, kuten vaihtoehtojen tutkintaan. Suunnitteluautomaatio ja parametrisen suunnittelun työkalut ovat jo lisänneet suunnitteluprosessin tuottavuutta – tekoäly tuo vastaavat edut kaikkiin suunnitteluun liittyviin tehtäviin.

Suunnittelutoimistojen panostukset tekoälyyn varsin merkittäviä

Kehitystyötä joudutaan suunnittelualalla tekemään paljon itse ja kaupallistenkin tekoälysovellusten käyttäminen maksaa. Suunnittelu- ja konsulttiyritysten liikevaihtoon suhteutettuna panostukset tekoälyyn ovat varsin merkittäviä.

Rakennus- ja kiinteistöalan käytännöt eivät kuitenkaan kannusta kehittämään suunnittelutyön tuottavuutta – pikemminkin päinvastoin. 

SKOL:in tuoreimpien tilastojen mukaan 73 % suunnittelusopimuksista tehdään tuntihintapohjaisesti, noin 23 % kiinteällä hinnalla, ja alle 10 prosenttia perustuu arvoperusteiseen hinnoitteluun. On tietysti helppo ymmärtää, että kiinteässä hinnoittelussa suunnittelutoimiston parantunut tuottavuus mahdollistaa alhaisempien kokonaishintojen tarjoamisen tilaajalle ja samalla hyödyn myös suunnittelijalle.

Mutta miten vastaava tuottavuushyöty tulisi näkyväksi pelkkään tuntihintaan perustuvissa toimeksiannoissa, joita kuitenkin suurin osa toimeksiannoista on?

Tilaaja voi kirittää kilpailutusehdoilla tuottavuutta

Kilpailutukset perustuvat usein yksikkökohtaiseen tuntihintaan – vain harvoin äkee viittauksia käytettyjen tuntien määrään – ja voittajien keskimääräiset tuntihinnat ovat viime vuosina pikemminkin laskeneet kuin nousseet. Näin siitä huolimatta, että palkkakustannukset ja kustannuksiin kohdistuva inflaatio ovat vuosittain nousseet, ohjelmistovalmistajat muistavat lisenssiensä käyttäjiä vuotuisilla hinnankorotuksilla ja kehityspanokset tekoälyyn lisäävät kulukuormaa.

Tällä hetkellä parhaiten menestyy kilpailussa sillä, että keskittyy kulujen minimointiin. Kehitystyötä ja ylimääräisiä ohjelmistokuluja ei kannata ottaa riesakseen, sillä jos suunnittelijan tulot lasketaan tuntimäärän ja tuntihinnan summana, on vaikea nähdä, että molempien pienentyessä suunnittelija saisi hyötyä tuottavuutensa eteen tekemästään työstä.

Olemme pohtineet A-Insinööreissä ratkaisuja tähän alan tuottavuutta jarruttavaan dilemmaan. Toivoisimme näkevämme tarjouskilpailussa nykyistä enemmän 1) onnistumisbonuksia (aikatauluun tai tuntien käyttöön liittyen), 2) henkilötyön ja muiden kustannusten erottelua, 3) ohjelmistojen käytön arvostamista laatupisteytyksissä, 4) tuntihintojen lisäksi kiinteähintaisia osia tarjouksissa ja 5) riman ylitystä kilpailutuksiin pääsemiseksi.

Kun otin omia ensiaskeliani rakennusalalla 1990-luvun lopulla, työyhteisössä kiersi tarina menestyneestä vastaavasta mestarista, jota nuorempi, tietokoneisiin vihkiytynyt työpäällikkö käskytti päivittämään työmaan taloudellisen ennusteen. Vastauksena kuultiin legendaariset sanat: ”Teenkö heti vai tietokoneella?"

Kumman sinä tilaajana valitsisit? Muutos tapaan tilata suunnittelua on tarpeen.

Kirjoittaja Kari Kauniskangas on A-Insinöörien toimitusjohtaja ja kiinteistö- ja rakennusalan vaikuttaja, joka tuntee suunnittelun ja rakentamisen välisen rajapinnan. Kirjoitus on julkaistu näkökulmana Rakennuslehden numerossa 18/2025.