Palvelut

Korjaussuunnittelu

Rakennuksen korjaaminen eli remontointi tarkoittaa rakennuksen kuluneen, vanhentuneen, vaurioituneen tai epäkäytännöllisen osan korjaamista.

PYYDÄ TARJOUS

Korjaussuunnitelussa olennaista on tehdä se rakennuksen ehdoilla. Kun talosta pitää huolta ja korjaa sitä aika ajoin, se kestää pitkään terveellisenä ja turvallisena käyttäjilleen.

Kokonaisvaltaista palvelua korjaushankkeeseen

Teemme peruskorjaus- ja muuntorakentamisen rakennesuunnittelua kiinteistönomistajille ja taloyhtiöille. Toteutamme korjaussuunnittelua julkisiin rakennuksiin, asuinrakennuksiin, liike- ja toimistotiloihin sekä teollisiin kohteisiin. Kaikki suunnittelumme perustuu rakennuksesta kerättyyn laajaan dataan.

Korjaussuunnittelu alkaa korjaustarpeen selvittämisellä. Korjausrakentamisen hankesuunnittelun avulla selvitämme, mitkä tekijät vaikuttavat kohteen korjaamiseen ja mitä korjaamisella tavoitellaan. Korjaustarpeet selvitämme tutkimuksilla ja arvioinneilla.

Varsinaisessa korjaussuunnittelussa suunnittelemme esimerkiksi korjattavan kohteen kantavat rakenteet. Vaurioituneet tai kuluneet rakenteet voidaan korjata tai vahvistaa. Ne voidaan myös korvata uusilla rakenteilla.

Korjaushankkeiden rakennesuunnittelun lisäksi tarjoamme rakennetutkimuksia ja rakenteiden kartoituspalveluita. Teemme myös LVIA-suunnitelmia. Lisäksi suunnittelemme taloyhtiöiden julkisivukorjauksia ja putkistosaneerauksia.

Kosteudenhallinta on tärkeä osa korjaushanketta

Kosteudenhallinnan lähtökohtana on, että valmistuva rakennus on käyttäjilleen terveellinen asua ja toimia. Tavoitteemme on tuoda kosteudenhallinta ja kosteudenhallintakoordinointi osaksi rakentamishankkeiden kokonaisprosessia ja hankintamenettelyjä.

Kosteudenhallinnan palvelumme joustaa hankkeen koon ja sisällön mukaan. Rakennushanke onnistuu, kun otat mukaan kosteudenhallintakoordinaattorin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

”Korjaussuunnittelu tehdään rakennuksen ehdoilla. Osaava kunnossapito ja remontointi tuovat talolle lisää elinvuosia.”

Aktiivinen viestintä korjaushankkeesta osallistaa asukkaat

Olennainen osa korjaussuunnittelupalveluitamme on aktiivinen viestintä asiakkaan kanssa. Kerromme työn tavoitteista ja tuloksista kiinteistön omistajille ja taloyhtiön asukkaille avoimesti ja ymmärrettävästi. Oikea-aikainen ja monipuolinen tiedotus mahdollistaa asukkaiden mukanaolon koko hankkeen ajan ja helpottaa päätöksentekoprosessia.

Korjaussuunnittelun lisäksi teemme pölynhallintasuunnitelmia, valvontaa ja laadunvarmistusta sekä purkusuunnitelmia ja haitta-ainekartoituksia.

Suunnitelma auttaa hahmottamaan korjauksen keston

Tuotamme asiakkaalle hankesuunnittelusta raportin, jossa rakennuksen korjaamista tarkastellaan tavoitteiden, kustannusten ja lähtökohtien näkökulmista. Korjausten laajuus, aikataulu, kustannukset ja toteutusmuoto tarkentuvat tarveselvitysten avulla. Raportissa esitämme tarpeen mukaan useita vaihtoehtoja korjauksen toteuttamisesta. Tarkentavat kuntotutkimukset, selvitykset ja rakenteiden avaukset ovat joskus tarpeen riskien ja kustannusten minimoimiseksi.

Taloyhtiössä hankesuunnitelma hyväksytään yhtiökokouksessa.

Kysy lisätietoja

Mikko Tarri
Mikko Tarri

yksikönjohtaja, korjaussuunnittelu
+358 40 057 6633
mikko.tarri@ains.fi
Sisä-Suomi

Seppo Raiski
Seppo Raiski

yksikönjohtaja, korjaus- ja asiantuntijapalvelut
+358 40 042 2591
seppo.raiski@ains.fi
Etelä-Suomi

Ville Jaatinen
Ville Jaatinen

yksikönjohtaja
+358 40 557 3958
ville.jaatinen@ains.fi
Pohjois-Suomi

Esa Suomalainen
Esa Suomalainen

yksikönjohtaja
+358 400 299 644
esa.suomalainen@ains.fi
Itä-Suomi

Jari Jäntti
Jari Jäntti

suunnittelupäällikkö, korjausrakentaminen
+358 40 653 1725
jari.jantti@ains.fi
Itä- Suomi

Jari Kivelä
Jari Kivelä

yksikönjohtaja
+358 40 587 8320
jari.kivela@ains.fi
Länsi-Suomi ja Etelä-Suomi

Juha Kulta
Juha Kulta

projektipäällikkö
+358 40 194 9470
juha.kulta@ains.fi
Länsi-Suomi

Tomi Rautiainen
Tomi Rautiainen

yksikönjohtaja
+358 50 5407015
tomi.rautiainen@ains.fi
Itä-Suomi

Palveluun liittyvät referenssit

OYS 2030 - Tulevaisuuden sairaala, Oulu
OYS 2030 - Tulevaisuuden sairaala, Oulu
KYS Uusi Sydän, sairaalan uudistushanke, Kuopio
KYS Uusi Sydän, sairaalan uudistushanke, Kuopio
Asemahotelli, Helsinki
Asemahotelli, Helsinki
Pirkkolan liikuntapuisto
Pirkkolan liikuntapuisto
As.oy Puolipäivänkatu 1, Helsinki
As.oy Puolipäivänkatu 1, Helsinki
As.oy Veijon-Salpa, Vantaa
As.oy Veijon-Salpa, Vantaa