Palvelut

Katusuunnittelu

Katuverkostot ja katutyöt tekevät usein näkyväksi sen, miten kaupunkimme toimii. Autamme suunnittelemaan käyttäjälähtöiset kadut ja toteuttamaan katutyöt niin, että niistä on mahdollisimman vähän haittaa ihmisille ja lähiympäristölle.

Katusuunnitteluun erikoistuneet asiantuntijamme auttavat suunnittelemaan katu- ja liikennealueiden rakenteet, mm. kunnallistekniikan sijoittamisen, pintamateriaalit, hidasteet ja valaisinpylväät. Työmaapalvelumme on joustavasti apunasi myös kadunrakentamisen aikana.  

Katusuunnittelu ja yleisten alueiden suunnittelu

Keskitymme suunnittelussamme töiden vaiheistukseen ja toteutusjärjestykseen niin, että rakennus- tai korjaustyöt saadaan valmiiksi mahdollisimman tehokkaasti, ilman viiveitä ja yllätyksiä.

Katu- ja kunnallisteknisten rakennussuunnitelmiemme avulla laadit luotettavat urakkalaskelmat ja ennakoit katurakentamisen kustannuksia.

Autamme suunnitteleman myös muiden yleisten tilojen, kuten torien ja aukioiden, piha-alueiden sekä pysäköintialueiden rakentamisen ja kunnostukset. Saat meiltä myös kustannusarviot ja aikataulusuunnitelmat hankkeesi toteuttamiseen.

KATU- JA KUNNALLISTEKNIIKAN SUUNNITTELUPALVELUMME

  • katu- ja rakennussuunnitelmat
  • liikenteelliset tarkastelut 
  • hulevesien hallinnan suunnittelu
  • hulevesi-, jätevesi- ja vesijohtoverkostojen suunnittelu
  • johtojen ja laitteiden siirtosuunnittelu
  • geotekninen suunnittelu 
  • pintarakenteiden suunnittelu mm. kiveys- ja vihersuunnitelmat
  • valaistuksen suunnittelu
  • määrä- ja kustannuslaskenta
  • liikenteenohjauksen suunnittelu
  • töiden vaiheistuksen / toteutusjärjestyksen suunnittelu

TOIMIVAT KADUT

Varmistat kaikkien käyttäjien kannalta toimivat katuverkostot.

SUJUVAT KATUTYÖT

Hyvällä suunnittelulla rakennustyöt valmistuvat tehokkaasti, vähäisin häiriöin.

KUSTANNUKSET KURIIN

Ennakoit hankkeesi hinnan, ja vältät ikävät yllätykset.

Kysy lisätietoja

Markus Ventola
Markus Ventola

yksikönjohtaja, tie-, katu- ja aluesuunnittelu
+358 40 669 2454
markus.ventola@ains.fi
koko Suomi

Jukka Tikkamäki
Jukka Tikkamäki

suunnittelupäällikkö, tie-, katu- ja aluesuunnittelu
+358 40 199 0560
jukka.tikkamaki@ains.fi
koko Suomi

Palveluun liittyvät referenssit

Pioneeripuiston asuntomessualue, Kouvola
Pioneeripuiston asuntomessualue, Kouvola
Matinkartanontien ja Nelikkotien liittymäjärjestelyt, Espoo
Matinkartanontien ja Nelikkotien liittymäjärjestelyt, Espoo
Kirstinpuisto, Turku
Kirstinpuisto, Turku

Tutustu muihin palveluihin

Liikennesuunnittelu
Liikennesuunnittelu

Pohjarakennesuunnittelu
Pohjarakennesuunnittelu

Siltojen ja taitorakenteiden suunnittelu
Siltojen ja taitorakenteiden suunnittelu