
Innovaatio uudistaa puurakentamista – uusi väliseinäjärjestelmä mahdollistaa ohuet puurakenteet
W-AKU-väliseinäjärjestelmän avulla voidaan toteuttaa jopa 40 prosenttia nykyistä ohuempia väliseinärakenteita.
W-AKU-väliseinäjärjestelmän avulla voidaan toteuttaa jopa 40 prosenttia nykyistä ohuempia väliseinärakenteita.
A-Insinöörit ja Kuhanen, Asikainen & Kanerva tarjoavat yhdessä asiantuntemuksensa taloyhtiöiden lisä- ja täydennysrakentamisen tien kartoittamiseen.
Luonnosvaiheessa oleva Karhusalmen asemakaavan muutos ja laajennus koskee noin 87 hehtaarin aluetta. Asemakaavan laatimisesta vastaa A-Insinöörit.
Mikko Stenroos on nimitetty A-Insinöörien Länsi-Suomen rakennesuunnittelupalveluista vastaavaksi yksikönjohtajaksi.
– Onnistuimme vahvistamaan markkina-asemaamme strategisesti tärkeissä teollisuuden hankkeissa perinteisesti vahvan kiinteistökonsultointimme rinnalla, sanoo A-Insinöörien toimitusjohtaja Kari Kauniskangas.
Suomen rakennuskulttuuriin juurtunut tiedon mallintaminen (BIM) ja tiedon yhteensopivuuden eteen tehty työ luovat edellytykset kehittää tekoälysovelluksia.
Valion vanhan mehutehtaan alueen asemakaavaa on suunnitellut Helsingin kaupungin kumppanina ONE Architects.
Jyväskylän teatteritalon peruskorjauksessa kunnostetaan kaikki tilat ja uudistetaan talotekniikka. Töiden keskiössä on näyttämöiden mekaniikka, ääni-, valo- ja kuvatekniikka.
Pohjolan OP:n uusi toimitalo ja asuintorni Graadi siirtyy toteutusvaiheeseen Oulussa. Arkkitehtonisesti korkeatasoinen hanke toteutetaan yhteystyössä Laptin ja A-Insinöörien kanssa.
Aurinko- ja tuulivoimapuisto toisi toteutuessaan Etelä-Pohjanmaalle yhdeksän tuulivoimalaa ja kaksi aurinkoenergian tuotantoaluetta entisille turvesoille.
Runosmäen kaupunginosaan keväällä 2024 valmistunut monitoimitalo Riimi on palkittu Turun hyvän rakentamisen kohteena. Rakennuksen arkkitehtisuunnittelusta vastasi ONE Architects.
Hatsinanpuisto vakuutti kilpailun tuomariston upeasti toteutettuna ja vahvailmeisenä kokonaisuutena.