Hailuodon ja Oulunsalon välille on valmistunut Suomen pisin meripengertie sekä Huikun ja Riutun suursillat. Allianssihankkeena toteutetun, harvinaislaatuisen tieyhteyden suunnittelua ohjasivat Perämeren vaativat olosuhteet ja maisema. Aikatauluaan edellä avautuvan kiinteän yhteyden suunnittelijoina toimivat A-Insinöörit ja AFRY.
Hailuodon ja Oulunsalon välissä 58 vuotta toiminut lauttayhteys loppuu, kun kiinteä maantieyhteys avataan liikenteelle tänään 29. kesäkuuta. Perämeren suurimman saaren mantereeseen yhdistää 8,4 kilometrin pituinen tieyhteys, jonka muodostavat 6,9 kilometrin pituinen meripenger sekä kaksi yli 700 metriä pitkää maantiesiltaa. Reitin ansiosta Hailuotoon pääsee autolla ympäri vuoden noin 10 minuutissa.
Hailuodon yhteys avataan liikenteelle useita kuukausia aikatauluaan edellä. Allianssimallilla toteutetun hankkeen suunnittelu käynnistyi kehitysvaiheella vuonna 2022. Suunnittelua ovat ohjanneet ratkaisut, jotka kestävät meri-, tuuli- ja jääolosuhteet, kuormat sekä lämpötilaerot. Samalla on huomioitu Perämeren luonto ja pitkän tähtäimen ympäristövaikutukset.
Ympärivuotiseen käyttöön, meri- ja jääolosuhteisiin mitoitettu pengertie kulkee alimmillaan 3,5 metriä merenpinnan yläpuolella. Kuva: Väylävirasto– Siltojen ja pengertien täytyy istua herkkään merimaisemaan ja selvitä vaativista luonnonolosuhteista. Siksi siltojen rakenteissa ei ole maisemasta kohoavia korkeita rakenteita kuten pyloneja. Tien merijaksolla ei myöskään ole pysyvää valaistusta, vaan kaiteet varustetaan heijastavilla teipeillä, kiinteän yhteyden pääsuunnittelija Pekka Mosorin A-Insinööreistä kertoo.
Allianssihankkeen osapuolia ovat Väylävirasto, GRK Suomi rakentajana sekä A-Insinöörit ja AFRY suunnittelijoina. A-Insinöörien suunnitteluosuuteen on kuulunut pää- ja tiesuunnittelu, Huikun silta sekä liikenteenohjaus, AFRYn puolestaan geotekninen suunnittelu, Riutun silta sekä ympäristökonsultointi.
Meriolosuhteisiin tehty maantie kulkee aallokon yläpuolella
Ympärivuotiseen käyttöön, meri- ja jääolosuhteisiin mitoitettu pengertie kulkee alimmillaan 3,5 metriä merenpinnan yläpuolella. Paksu louheverhous suojaa penkereen luiskia tuulen ja aallokon aiheuttamalta kulutukselta. Pengertien rakentamiseen on käytetty noin 1,3 miljoonaa kuutiometriä kiviainesta.
Hailuodon ja Oulun välinen merialue kuuluu osin Natura 2000 -luontokohteisiin. Kiinteän yhteyden lupavaiheessa tehtiin mm. vesistön virtausmallinnuksia. Niiden perusteella pengertie ja molemmat sillat sijoitettiin niin, että syvimmät meren kohdat jäivät avoimiksi turvaamaan veden virtauksen.
– Kun lauttaliikenne alkoi lähes 60 vuotta sitten, vedenpinta oli noin puoli metriä nykyistä korkeammalla. Nyt veden syvyys on pengertien kohdalla pääosin metristä pariin. Yhteys on suunniteltu toimimaan, vaikka vedenpinta jatkaisi laskuaan, Pekka Mosorin toteaa.
Kaksi suurta jääkuormia hallitsevaa siltaa
Kiinteän yhteyden näkyvin osa ovat kaksi jääkuormia hallitsevaa, erilaista siltaa – Huikun silta ja Riutun silta – jotka molemmat kuuluvat Suomen pisimpiin vesistösiltoihin. Siltojen välitukien kaltevat muodot ohjaavat jäämassoja ja vähentävät näin rakenteisiin kohdistuvaa kuormitusta.
Laivaväylä kulkee Hailuodon puoleisen, A-Insinöörien suunnitteleman Huikun sillan alta. Teräsbetoninen liittopalkkisilta on 767 metriä pitkä ja sen vapaa alikulkukorkeus on 18 metriä. Silta on perustettu teräksisten lyöntipaalujen varaan, sillä syvällä sijaitsevan kallioperän vuoksi rakenteita ei voitu ankkuroida kallioon.
– Jääkuormat vaikuttavat erityisesti sillan alusrakenteisiin. Kaltevat tukirakenteet toimivat jäänsärkijän tavoin: ne ohjaavat ja rikkovat jäätä, mikä suojaa rakenteita pohjoisen jääolosuhteissa. Sillan geometria suunniteltiin ja mallinnettiin millintarkasti, jotta silta käyttäytyi suunnitellusti myös asennuksen ajan, Huikun sillan pääsuunnittelija, yksikönjohtaja Tuomo Järvenpää A-Insinööreistä kertoo.
Laivaväylä kulkee Hailuodon puoleisen, A-Insinöörien suunnitteleman Huikun sillan alta. Kuva: VäylävirastoTyömaalle erikoiskuljetuksina kuljetetut teräsrungon osat työnnettiin paikoilleen kahdeksassa vaiheessa työntöasennuksessa, joka oli yksi hankkeen vaativimmista rakennusvaiheista.
Mantereen puoleinen AFRYn suunnittelema Riutun silta kuuluu Huikun sillan tavoin kokoluokaltaan Suomen suurimpiin siltarakenteisiin. Silta on 737 metriä pitkä jatkuva jännitetty betonipalkkisilta, ja sen alikulkukorkeus on noin viisi metriä. Betonipalkkisillan kansirakenne toteutettiin Suomen suurimpana siltavaluna.
– Suunnittelussa korostuivat pitkän betonisillan muodonmuutosten sekä betonivalun lämmön- ja lujuuskehityksen hallinta. Lisäksi ankaria meriolosuhteita varten sillan rakenteet mitoitettiin kestämään muun muassa normaalia suurempia ja tarkemmin määriteltyjä jääkuormia, Riutun sillan pääsuunnittelija Ville Vuorio AFRYltä kertoo.
Hyvä suunnitteluvalmius siivitti rakentamista
Hankkeen pitkä kehitysvaihe mahdollisti ratkaisujen perusteellisen kehittämisen ja varmisti hyvän suunnitelmavalmiuden ennen rakentamisen aloittamista vuonna 2024. Tästä oli erityisesti hyötyä silloin, kun työnaikaisessa suunnittelussa jouduttiin sopeutumaan yllätyksellisistä pohjaolosuhteista johtuviin merkittäviin siltapaalumuutoksiin.
– Hyvän suunnitteluvalmiuden ansiosta pysyimme erittäin hyvin aikataulussa. Kaikki haasteet ratkaistiin erinomaisessa yhteistyössä allianssin osapuolten kesken, AFRYn Suomen infraliiketoiminnan johtaja Mikko Inkala sanoo.
– Kiinteä yhteys on erityinen hanke suomalaisessa infrarakentamisessa, jolla ei ole vertailukohdetta. Hailuotoon on kaavailtu tieyhteyttä vuosikymmeniä. Erittäin sujuvalla yhteistyöllä olemme osoittaneet, että osaaminen ja ratkaisut toteutukseen kyllä löytyvät, A-Insinöörien yhdyskunta- ja ympäristösuunnittelun yksikönjohtaja Päivi Annamaa sanoo.
Liikenteen avaamisen jälleen työt jatkuvat vielä Huikun työsillan ja lauttalaiturien purkamisella sekä viimeistelytöillä.
Suurten lukujen Hailuodon kiinteä yhteys
Lisätietoja:
Pekka Mosorin, pääsuunnittelija, erikoisasiantuntija, A-Insinöörit
puh. 040 701 1954
Päivi Annamaa, yksikönjohtaja, yhdyskunta- ja ympäristösuunnittelu, A-Insinöörit
puh. 040 827 8608