Siirry suoraan sisältöön

A-Insinöörien tarina

Kasvuamme vuosikymmenten saatossa ovat siivittäneet omistautuminen hyvään työn jälkeen, asiakkaisiin ja koko alan kehittämiseen – sekä monet palkinnot ja tunnustukset.

A-Insinöörit on kasvanut tamperelaisesta insinööritoimistosta monilaiseksi kansainvälisen mittapuun konsulttiyhtiöksi.

Pienestä insinööritoimistosta monialaiseksi konsulttiyhtiöksi

A-Insinöörit ovat jättäneet kädenjälkensä rakennettuun ympäristöön yli kuuden vuosikymmenen ajan. Tarinamme alkoi 1959 kahden tamperelaisen diplomi-insinöörin, Kalevi Ahosen ja Pentti Paleniuksen, halusta suunnitella parempia asuntoja maaseudulta kaupunkeihin muuttaville ihmisille.

Vuosikymmenten aikana olemme kasvaneet tamperelaisesta insinööritoimistosta monialaiseksi 2020-luvun konsulttiyhtiöksi, jonka teknologiaosaaminen edustaa kotimaista ja kansainvälistäkin kärkeä. 

"Parempia asuntoja maalta kaupunkiin muuttaville ihmisille"

Tänään insinöörimme, arkkitehtimme ja muut monialaiset asiantuntijamme auttavat rakennuttajia, rakentajia, kiinteistökehittäjiä ja taloyhtiöitä onnistumaan laaja-alaisesti talonrakentamisen, teollisuuden ja infrarakentamisen hankkeissa. Toimintamme pohjautuu yhä alkuvuosien vastuullisuuden arvoihin ja haluun kehittää yhtiön rinnalla koko suunnittelun ja rakentamisen alaa, yhdessä ja paremmin.

Emme ole alamme suurin, mutta tavoitteemme on tarjota alan parasta kokemus kumppanina. Tässä nojaamme korkeaan substanssiosaamisemme sekä tapaamme toimia hankkeissa.

Kasvua ja tunnustuksia vuodesta 1959

Aikajanalla voi tutustua palkittuihin projekteihimme ja asiantuntijoihimme sekä A-Insinööreihin matkan varrella liittyneisiin maineikkaisiin arkkitehti- ja insinööritoimistoihin.

2025 – Palkintoja ja laajentuminen paloturvallisuuteen

A-insinöörit tarjoaa hankkeisiin kaiken rakennetun ympäristön suunnitteluosaamisen, kun Palotekninen insinööritoimisto Markku Kauriala Oy:n liiketoiminnan osto toteutuu.

  • Rakentamisen Ruusu 2024: Maatullin koulu
  • Vuoden Ympäristörakenne 2024: Hatsinanpuisto
  • Turun hyvän rakentamisen palkinto 2024: Runosmäen monitoimitalo Riimi 

2024 – A-Insinöörien rinnalle ONE Architects

Suomen syntyy uusi, maan johtaviin kuuluva arkkitehtibrändi ONE Architects, kun Arkkitehtuuritoimisto B&M, AW2 arkkitehdit ja Arkkitehtitoimisto Konkret fuusioituvat ja vaihtavat nimensä.

ONE Architects kokoaa yhteen konsernin arkkitehtisuunnittelun palvelut, ja toimii A-Insinöörien rinnalla itsenäisenä brändinä. 

  • Vuoden elementtisuunnittelija 2024: Jan-Erik Kivinen
  • Vuoden nuori RILläinen 2024: Joonas Lehtovaara
  • EFCA Future Leaders -kilpailu 2024, Digitaaliset ja uudet teknologiat: Matias Hirvikoski 

2023 – Kokonaisvaltainen palveluketju vahvistuu

Yhdistymiset ja yrityskaupat etenkin arkkitehtialalla vahvistavat A-Insinöörien otetta markkinoista kaikkien rakennussuunnittelun alojen osaajana. 

Arkkitehtuuritoimisto B & M – Laaja-alainen, palkittu arkkitehtuuritoimisto B&M yhdistää voimat AW2:n ja Konkretin studioiden kanssa ja konserniyhtiö A-Insinöörit vahvistaa arkkitehtisuunnittelun palveluja.

J. Sund – Rakennesuunnittelun voimat pääkaupunkiseudun talonrakentamisessa vahvistuvat, kun arvostettu rakenne- ja elementtisuunnittelija Insinööritoimisto J. Sund yhdistyy A-Insinööreihin.

Konkret – Yrityskauppa yhdistää Konkretin ja AW2:n arkkitehtisuunnittelijat ja tuo taloon lisää arkkitehtisuunnittelun osaamista etenkin asunto- ja korjausrakentamisen sekä kaupunkisuunnittelun alueilla.

Frontago – Korjaussuunnittelutoimisto Frontagon liittyminen joukkueeseemme tuo uutta vahvistusta taloyhtiöiden korjaushankkeisiin pääkaupunkiseudulla.

  • Vuoden nuori konsultti 2023: Sonja Laasonen
  • Tampereen hyvän rakentamisen palkinto 2023: Tays aikuispsykiatrian osastorakennus
  • Puupalkinto 2023: Lukio ja kulttuuritalo Monio, Tuusula
  • EFCA Future Leaders -kilpailu 2023, kunniamaininta: Elli Kinnunen
  • Vuoden silta 2023: Rokkiporkkana
  • Tekla BIM Awards 2023 kunniamaininta: Monio Tuusula
  • NCSC Awards 2023: Kauppakeskus Ratina Tampere
  • Pohjois-Suomen paras rakennusteko 2023: Oulun oikeustalo
  • Hyvän rakentamisen palkinto 2023: Tays aikuispsykiatrian uudisrakennus, Tampere
  • Viksu Kuopio -tunnus: Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskus Luola

2022 – Hartiat levenevät yrityskaupoilla ja tunnustuksilla

Eri palvelualueita vahvistetaan useilla yrityskaupoilla.

Ponvia – Yhdyskuntasuunnittelun palveluja vahvistetaan ostamalla siltoihin sekä vesi- ja satamarakenteisiin erikoistunut, oululainen Insinööritoimisto Ponvia.

GHS Group – Helsinkiläisen GHS Groupin yrityskaupan myötä talotekniikan palvelut laajenevat valtakunnallisiksi.

Plaana – Yhdistyminen tunnetun oululaisen ympäristö- ja infrasuunnitteluosaajan Plaanan kanssa mahdollistaa kasvun valtakunnalliseksi infrasuunnittelun kumppaniksi.

Airlon ja Silvea – Insinööritoimisto Airlonin ja Silvean osto laajentaa Oulun talousalueen palvelut talotekniikkaan, LVIA- ja sähkösuunnitteluun.

  • Vuoden rakennuttajakonsultti 2022: Hannu-Pekka Seppänen
  • Vuoden työmaa 2022: Moderni hirsikoulu Monio, Tuusula
  • Hyvän rakentamisen palkinto 2022: Lumipuu-puukerrostalo, Tampere
  • Puupalkinto 2022: Lentoaseman aulan alakatto, Helsinki Airport
  • LUCI Cities & Lighting Awards 2022: Tammerkosken maisemavalaistus
  • Itä-Suomen paras rakennusalan yhteistyöhanke: Riistaveden lähipalvelukeskus
  • Vuoden rakennusalan diplomi-insinööri 2022: Jyrki Keinänen 

2021 – Laajentuminen arkkitehti- sekä talotekniseen suunnitteluun

A-Insinöörien rakennetun ympäristön palveluketju levenee useilla yrityskaupoilla.

AW2-arkkitehdit – AW2-arkkitehtien ja A-Insinöörien yhdistyminen tuo korkeatasoisen arkkitehtuurisuunnittelun osaksi teknisen suunnittelun ja hankkeiden johtamispalveluja.

AX-Suunnittelu – tamperelaisen AX-Suunnittelun vankka talotekninen ja teollisuussuunnittelun osaaminen luo perustan strategiselle laajentumiselle kohti koko rakennusalan arvoketjun kattavia suunnittelupalveluja.

LiCon-AT – Vuonna 2003 perustettu ulko- ja urheiluvalaistukseen erikoistunut konsulttitoimisto LiCon-AT töydentää yhdyskuntasuunnittelun palveluja palkitulla ulkovalaistuksen osaamisella. 

NL-Rakennuslaskenta –NL-Rakennuslaskennan ja A-Insinöörien kustannuslaskennan osaamisten yhdistyminen tuo markkinoille valtakunnallisen kumppanin kustannussuunnitteluun ja elinkaariohjaukseen.

JM-Rakenne – Etelä-Pohjalaisen JM-Rakenteen osto vahvistaa rakennesuunnittelua Pohjanmaalla.

Buildnet – Buildnetin oston myötä A-Insinöörit ryhtyy tarjoamaan kokonaisvaltaisia peruskorjausprojekteja pääkaupunkiseudun taloyhtiöille hankesuunnittelusta toteutukseen.

  • 2021 Vuoden ulkovalaistuskohde: Tammerkosken maisemavalaistus 

2020 – Vaaka partneriksi tukemaan kasvua ja kehittymistä

Suomalainen pääomasijoittaja Vaaka Partners tulee yhtiöön omistajakumppaniksi.

  • Vuoden rakennuttajakonsultti 2020: Mikko Mäläskä
  • Vuoden nuori konsultti 2020: Matias Hirvikoski
  • Tekia Global BIM Awards 2020: HUS Siltasairaala
  • Yhteistyöllä onnistunut rakennushanke, Itä-Suomi 2020: Kuopion museon peruskorjaus
  • Future Project Awards 2020: Garden Helsinki
  • Betonipalkinto, kunniamaininta
    2020: Haso Rantapuisto

2019 – 60-vuotisjuhlia ja alan ykköspalkintoja

  • RIL-palkinto 2019: Lighthouse, Joensuu
  • Vuoden työmaa 2019: KYS Uusi Sydän -sairaala
  • Vuoden puupalkinto 2019: Lighthouse, Joensuu
  • Vuoden silta 2019: Matinkartanon silta, Espoo
  • Hyvän rakentamisen palkinto, Turku 2019: Syvälahden monitoimitalo
  • Vuoden parhaat ARA-neliöt 2019: Puukuokka 1-3, Jyväskylä
  • Arkkitehtuurin Finlandia -ehdokkuus 2019: Kruunuvuorenrannan koonta-asema, ONE Architects (B&M Architects)

2018 – Joensuun Juva vahvistukseksi Itä-Suomeen

Joensuun Juvan ja toimiston  rakennetekniikan palvelujen ostaminen täydentää Kuopiossa 2015 alkanutta Itä-Suomen liiketoimintaa.

  • World's Best Project (IPMA) 2018: Tampere Rantatunneli
  • Tekla BIM Awards 2018: Luminary, Tampere
  • Vuoden työmaa 2018: Tripla
  • Vuoden korjausrakennustyömaa 2018: Olympiastadion

2017 – Prodecon kautta Pohjois-Suomen markkinajohtajaksi

Oululaislähtöisen Prodeco Oy:n ja A-Insinöörien yhdistyminen tuo Pohjois-Suomeen vahvat rakennuttamisen konsultoinnin sekä rakennustalouden asiantuntijapalvelut.

  • Vuoden nuori konsultti: Ville Laine
  • Slush-menestystä 2017: Cityfier, Smart City Bizhack India
  • Vuoden projekti 2017: Tampereen Rantatunneli
  • Hyvän rakentamisen palkinto, Tampere 2017: Kuninkaankatu 22
  • Vuoden betonipalkinto 2017: Kruunuvuorenrannan koonta-asema
  • Vuoden betonijulkisivu 2017: Kruunuvuorenrannan koonta-asema

2016 – Palkintoja ja tunnustuksia

  • RIL-palkinto 2016: Tampereen Rantatunneli
  • Vuoden työmaa 2016: Naantalin voimalaitos
  • Tekla BIM Awards 2016: Just, Järvenpää
  • Vuoden korjaustyömaa 2016: KOY Jämeränjälki
  • Vuoden betonirakenne 2016: As Oy Helsingin Viuhka (ONE Architects)
  • Nordic Built Cities Challenge Award 2016: Kera

2014 – Saanio & Riekkola ja kalliosuunnittelun huippua

Maineikkaan Saanio & Riekkola Oy:n yhdistyminen A-Insinööreihin tuo taloon geo-, kallio- ja ympäristötekniikan kotimaista huippuosaamista.

  • Vuoden nuori konsultti 2014: Jussi Vaiste

2015 – Palkintoja ja tunnustuksia

  • Vuoden rakennuttajakonsultti 2015: Unto Hartikainen
  • Vuoden työmaa 2015: Koivusaaren metroasema
  • Tekla BIM Awards 2015: Isoisänsilta, Helsinki
  • Rakentamisen ruusu 2015: Meripavilijonki
  • Vuoden betonijulkisivu 2015: Kangasala-talo
  • Otto-Iivari Meurman -palkinto 2015: B&M Architects (ONE Architects)

2011 – Porin Juvan kautta Satakuntaan

Porin Juvan oston myötä A-Insinöörit laajentaa palvelunsa Satakuntaan, ja vahvistaa asiantuntemustaan etenkin liike- ja toimistorakennusten sekä teollisuushankkeiden suunnittelussa.

2008 – Turun Juva ja kustannuslaskentaa

Turun Juvan liittyy yrityskaupalla yhtiöön ja täydentää A-Insinöörien valtakunnallisia palveluita muun muassa määrä- ja kustannuslaskennassa sekä vaativien teollisuushankkeiden asiantuntijatehtävissä.

1986 – Laajentuminen Helsinkiin

Ensimmäiset yrityskaupat. A-Insinöörit toiminta laajenee pääkaupunkiseudulle uuden tytäryhtiön Insinööritoimisto Veikko Kilpeläisen muodossa.

1982 – Uudeksi nimeksi A-Insinöörit

Perustajaosakas Kalevi Ahonen siirtyy sosiaali- ja kunnallispolitiikan pariin ja toimiston nimi vaihtui. A-Insinöörien toimistossa Tampereen Omenapolulla työskentelee jo yli 50 asiantuntijaa.

1965 – Osakas vaihtuu, Ahonen-Ilveskoski jatkaa

1960-luvun puolivälissä toimistossa työskentelee yli 10 rakennusalan insinööriä.

Toimiston toiseksi osakkaaksi Kalevi Ahosen rinnalle tulee diplomi-insinööri Reino Ilveskoski. Insinööritoimistosta ryhdytään käyttämään kätevää lyhennettä AI, joka jää pysyväksi osaksi identiteettiä.

1959 – Insinööritoimisto Ahonen-Palenius perustetaan

Tamperelaiset diplomi-insinöörit Kalevi Ahonen ja Pentti Palenius haluavat suunnitella parempia asuntoja ihmisille. Johtoajatuksena on kokeilla mahdollisimman pitkälle esivalmistettuja komponentteja rakentamisessa, siis edistää elementtirakentamista.

Teknisistä innovaatioista ja muuttoliikkeestä kaupunkeihin seurannut rakentamisen buumi saattelee insinööritoimisto Ahonen-Paleniuksen kasvupolulle. 

Projektejamme postimerkeissä

  • Pääkirjasto Metso, Tampere

    Kaupunkikuvallisesti merkittävä ja kansainvälisestikin tunnettu Tampereen pääkirjasto Metso valmistui vuonna 1986.

  • Tampere-talo, Tampere

    Vuonna 1990 valmistuneen Tampere-talon laajennus- ja tilamuutoshankkeessa konsertti- ja kongressitalo uudistui toiminnallisesti.

  • Sibeliustalo, Lahti

    Sibeliustalo on kongressi- ja konserttikeskus, joka tarjoaa monipuolisia kulttuurialan palveluja.

  • Musiikkitalo, Helsinki

    Maailman mittakaavassakin harvinaislaatuinen ja erittäin haastava hanke, joka on edellyttänyt huippuosaavaa ja rohkeaa johtamista.