
Tuore ohje perehdyttää kaavoittajia meluntorjunnan uusiin ratkaisuihin
A-Insinöörit laati ympäristöministeriön ja Väyläviraston toimeksiannosta kaavoittajille ohjeen, joka perehdyttää meluntorjunnan menetelmiin.
A-Insinöörit laati ympäristöministeriön ja Väyläviraston toimeksiannosta kaavoittajille ohjeen, joka perehdyttää meluntorjunnan menetelmiin.
Helsingin Jätkäsaaressa sijaitseva veistoksellinen Välimerenkadun silta on palkittu korkealuokkaisesta siltasuunnittelusta ja -rakentamisesta.
Muurinen tunnetaan Suomen audiovisuaalisen suunnittelun kärkinimenä, jonka kädenjälki on nähtävillä Suomen merkittävimmissä taide- ja kulttuurilaitoksissa.
Kolme studiota, AW2-arkkitehdit, Konkret ja Arkkitehtuuritoimisto B&M muodostavat yhdessä Suomeen uuden arkkitehtuurin huipputiimin.
A-Insinöörien Elli Kinnunen tunnetaan kiertotalousosaajana, joka on aktiivisesti edistänyt rakentamisen materiaalien käyttöön liittyvää vastuullisuutta.
A-Insinöörien teollisuus- ja talotekniikan alueyksikkö Helsingissä palvelee laajasti asiakkaita pääkaupunkiseudulla ja kehyskunnissa.
Kyseessä on Suomessa ainutlaatuinen, samalle tontille rakennettava poliisin, vankilan ja istuntosalin yhteishanke.
A-Insinöörit jatkaa luonnon pölyttäjäkantaa täydentävän pölyttäjäpenkin hoitoa Tampereen Eteläpuistossa yhdessä Tampereen kaupungin kanssa.
Freesi-palvelu ja A-Insinöörien suunnittelu- ja korjausasiantuntemuksen auttaa sisäolosuhteiden kokonaisvaltaisessa haltuunotossa.
Suomalainen sairaala-arkkitehtuuri ja -suunnittelu näkyy tänä kesänä Venetsiassa, jossa esitellään Siltasairaalan arkkitehtuurisuunnittelua.
A-Insinöörit selvitti Jyväskylän kaupungin katutöiden esteettömyyttä. Selvitystyön pohjalta kaupungin katuhankkeita varten on laadittu esteettömyysopas.
Opiskelijat nostivat opiskelijatutkimuksessa A-Insinöörit neljänneksi ihanteellisimmaksi tekniikan alan työnantajaksi ja rakennusalan suosituimmaksi.