
Meluselvitykset
Melun suunnitelmallinen hallinta vaikuttaa terveyden lisäksi tilojen, asuntojen ja alueiden viihtyisyyteen ja arvoon. Meluselvityksemme luo perustan tavoitteelliselle meluntorjunnalle. Autamme hallitsemaan liikenne- ja teollisuusmelun vaikutuksia asuinalueilla ja kiinteistöissä.

Meluselvityksemme hyödyttää hankettasi
Meluselvitys nimensä mukaisesti tuottaa tietoa melun lähteistä ja niiden vaikutuksista joko sisätiloissa tai ulkoalueilla. Selvitys tuottaa etuja hankkeesi eri vaiheissa. Yhteisinä tavoitteinamme ovat viihtyisät asuinalueet, hyvinvoivat ihmiset ja asuntojen arvon säilyminen.
Meluselvitys kannattaa huomioida jo maankäytön suunnittelussa. Autamme laaja-alaisella suunnitteluosaamisella maanomistajia ja rakennuttajia luomaan toimivia ympäristöjä.
Meluselvityksen kautta tarkennamme toimenpiteet rakennushankkeen eri vaiheissa. Asiantuntijamme tekevät meluselvityksiä kaavamääräyksien muodostamiseksi ja rakennuslupavaihetta varten. Toteutamme myös kiinteistösi akustiikkasuunnittelua avuksesi.
Meluntorjunnan keinot asuinrakennuksissa
Asiantuntijamme tuntevat kattavasti tekniikat, joilla torjutaan ja vaimennetaan melua. Huomioimalla meluntorjunta jo lupavaiheessa sujuvoitat hanketta kustannustehokkaasti. Melumallinnusten avulla suunnittelemme tehokkaan meluntorjunnan kohteeseesi. Melun leviämismallinnus voidaan tarvittaessa toistaa, kun meluntorjunnan toimia on tehty.
Rakennusmassojen sijoittelun lisäksi rakennuksen ulkovaipan ääneneristys, meluesteet ja -vallit sekä parvekelasitukset vähentävät melua. Maankäytön suunnittelun näkökulmasta rakennusmassat ovat ensisijainen meluntorjunnan keino. Muita keinoja, kuten meluesteitä tai melumuureja, kannattaa hyödyntää vasta, jos meluntorjunta rakennusmassoilla ei onnistu.
Torjumme ja vaimennamme melua suunnittelemalla asiantuntevasti
- rakennusmassojen sijoittelun
- rakennuksen ulkovaipan ääneneristyksen
- meluesteet, meluvallit ja melumuurit
- parvekelasitukset.
Liikennemeluselvitykset kaavamääräysten mukaisina
Teiden, katujen ja ratojen tuottama liikennemelu voi aiheuttaa viihtyisyyshaasteita ja pitkällä aikavälillä terveysongelmia. Viranomaiset antavat meluntorjuntaa koskevat kaavamääräykset aina rakennuspaikkakohtaisesti. Kaavamääräyksissä otetaan huomioon sekä rakennuspaikan nykyinen että tuleva melutilanne.
Meluselvityksellämme tutkimme rakennuspaikkojen liikennemelua ja mallinnalle melun leviämisen 3D-maastomallilla. Kun otat meluselvityksen asiantuntijamme hankkeeseen mukaan alusta alkaen, saamme tiedon melutilanteesta ja melun hallintakeinoista eri alojen suunnittelijoiden käyttöön joustavasti.
Teollisuuden meluntorjunnassa ehkäistään ympäristömelua
Meluselvityksien ja melumittauksien avulla autamme ennaltaehkäisemään, vähentämään ja hallitsemaan teollisuuden ympäristömelua. Tieto ympäristömelusta tarvitaan rakennushankkeen eri vaiheissa aina kaavoitus- ja rakennuslupavaiheesta laitoksen käyttöönottoon.
Teollisuuden ympäristömelulle määritetään raja-arvot laitosten ympäristöluvissa. Asiantuntijamme toteuttavat hankkeeseesi ympäristöluvanvaraiset ympäristömelumittaukset. Usein ympäristöluvat edellyttävät myös säännöllisesti toistettavia ympäristömelumittauksia.
Teemme vaatimusten mukaiset ympäristömelumittaukset ja melumallien päivitykset myös tilanteissa, joissa toiminta laajenee tai meluolosuhteet muuttuvat.
Lue lisää: Ympäristöasioiden hallinta
Meluselvitys edellyttää myös rakennettavan teollisuusrakennuksen sisältä kantautuvan melun tarkastelua. Jotta melu käyttäytyy selvityksessä oletetulla tavalla, rakennuksen ulkovaipan on oltava tiivis.
Tuotamme myös teollisuuden meluntorjuntaohjelman asetusten mukaisen työsuojelun toteuttamiseksi. Meiltä saat kattavasti apuja meluntorjuntaan.
Lue lisää: Teollisuusakustiikka
Sinua palvelevat
-
Timo Huhtala aluejohtaja, akustiikkasuunnittelu ja AV, Etelä- ja Länsi-Suomi
Rakennesuunnittelu
@ains.fi Espoo -
Marko Liikanen yksikönjohtaja, ympäristö- ja turvallisuustekniikka
Teollisuus- ja talotekniikka
@ains.fi Tampere
-
1.
ASIANTUNTEMUSTA KOKO HANKKEELLESI
Selvitämme melun lähteet ja vaikutukset alueella, jotta hankkeesi etenee sujuvasti.
-
2.
MELU HALLINTAAN KATTAVASTI JA PITKÄKESTOISESTI
Meluselvityksemme ja melumittaukset todentavat toimivat ja pitkäkestoiset keinot melunhallintaan kohteessasi ja alueella.
-
3.
KESTÄVIÄ RATKAISUJA
Meluselvityksemme auttaa rakentamaan tulevaisuuden alueita, rakennuksia, laitoksia ja infraa.
Melun lähteistä niiden torjuntaan hallitusti
- Kaavoituksen meluselvitykset
- Rakennuslupien meluselvitykset
- Meluesteiden suunnittelu
- Ulkovaipan ääneneristävyyden suunnittelu
- Parvekkeiden meluntorjunnan suunnittelu
- Työmaavalvonta
- Väylien meluselvitykset
- Teollisuuden ja voimalaitosten meluselvitykset
- Muut ympäristömeluselvitykset
- Melumittaukset
