Siirry suoraan sisältöön
Uutiset

Väylävirasto julkaisi uudet junatyyppivakiot – A-Insinöörien tutkimus selvitti nykyjunien melutasot

A-Insinöörit on tehnyt Väyläviraston toimeksiannosta viisiosaisen tutkimuksen, jossa mitattiin kenttäkokein suomalaisen junakaluston melupäästöt. Tutkimuksen pohjalta päivitetty Suomalaisen junakaluston raideliikennemelu -ohje ohjaa meluselvityksiä ja mahdollistaa säästöt meluntorjuntainvestoinneissa.
 
ylävirasto on julkaissut uuden A-Insinöörien laatiman ohjeen, jossa määritellään raideliikenteen meluselvityksissä käytettävät ns. junatyyppivakiot. Kalustokohtaiset arvot kuvaavat, kuinka paljon melua tietyn tyyppinen juna tuottaa ohiajaessaan.
 
Ohje perustuu A-Insinöörien nelivuotisen tutkimushankkeeseen, jossa mitattiin kenttäkokein suomalaisen junakaluston melutasot. Tutkimus koski mm. Pendolinoja, IC-junia, Sm-sarjan lähijunia sekä tavarajunia. 
 
– Tulokset tulevat vaikuttamaan kaikkiin uusiin meluselvityksiin, myös EU:n edellyttämiin säännöllisiin ympäristömeluselvityksiin, jotka esimerkiksi yli 100 000 asukkaan kaupunkien täytyy jälleen tehdä kesään 2027 mennessä, tutkimusohjelmasta vastannut aluejohtaja Timo Huhtala A-Insinööreistä sanoo.
 
Uudet junaliikenteen meluarvot vaikuttavat siihen, kuinka suureksi melulle altistuvien ihmisten määrä arvioidaan, mitä kaavamääräyksissä rakennuksilta vaaditaan sekä kuinka meluntorjunnan ratkaisut – meluesteet, ulkoseinärakenteet, ikkunat ja ovet – mitoitetaan.
 
– Junatyyppivakioiden avulla ennakoimme, kuinka paljon melupäästöjä syntyy eri junaliikennetilanteissa, jolloin ratahankkeissa, maankäytön suunnittelussa ja kaavamääräyksissä voidaan huomioida esimerkiksi meluesteiden tarve. Näiden tietojen päivittäminen ajanmukaisiksi on tärkeää asumisen ja kaupunkien viihtyvyyden vuoksi, mutta myös meluntorjuntaa menevien kustannusten kannalta, melu- ja ympäristöasiantuntija Taiju Virtanen Väylävirastosta toteaa.
 
Junakaluston junatyyppivakioita on käytetty raideliikenteen melulaskennassa 1990-luvulta lähtien. Aiemmat arvot perustuivat VTT:n vuosien 1993–2000 tutkimuksiin.

Nykyjunat aiemmin tiedettyä hiljaisempia

A-Insinöörit selvitti uudet junatyyppivakiot nykyisin käytössä olevasta junakalustosta uusimpien mittausteknologioiden avulla. Samalla määriteltiin junakaluston voimatiheydet eli värähtelyn lähtöarvot tärinä- ja runkomeluselvitysten tueksi.
 
– Merkittävin havaintomme on, että nykyinen junaliikenne on hiljaisempaa kuin olemme aikaisemmin Suomessa arvioineet. Uusien tietojen pohjalta osaamme jatkossa mitoittaa ja kohdentaa meluntorjunnan ratkaisut paremmin, ja säästämme yritysten ja yhteiskunnan varoja, Timo Huhtala toteaa.
 
– Uudet tiedot mahdollistavat kustannussäästöt raideliikenteen meluntorjunnassa. Ja jos torjuntaratkaisuja voidaan keventää, myös materiaalien ja rakentamisen hiilijalanjälki pienenee, Huhtala jatkaa.
 
Tarve selvittää junien meluarvot uudelleen havaittiin A-Insinöörien toisen tutkimuksen yhteydessä vuonna 2020, jolloin tavarajunien melupäästöjen huomattiin olevan pienemmät kuin selvityksissä yleisesti käytetyt lähtötiedot. Vuosina 2023–2026 toteutetun tutkimuksen aikana A-Insinöörit teki kenttämittauksia Hämeenlinnan Leteensuolla, Kirkkonummen Masalassa, Kouvolan Inkeroisissa, Järvenpää Kytömaalla ja Tammisaaren Draksvikissä.
 
 
Lisätietoja:
Timo Huhtala, aluejohtaja, akustiikkasuunnittelu, A-Insinöörit
puh. +358 40 643 3762
 
Taiju Virtanen, asiantuntija, melu- ja ympäristö, Väylävirasto
puh. 0295 34 3000
taiju.virtanen@vayla.fi