Työmaa on edennyt Kuopiossa ilman viivästyksiä toimivan sairaalan keskellä: uudisrakennuksen ensimmäisessä osassa on hoidettu potilaita jo noin kaksi vuotta. Sinne muuttivat alkuvuodesta 2020 vuodeosastojen lisäksi muun muassa sydäntoimenpideyksikkö ja silmätautien poliklinikka. Hyvin onnistunut sairaalahanke valittiin Vuoden 2019 työmaaksi.
A-Insinöörit on suunnitellut Uusi sydän -hankkeessa sairaalarakennusten rakenteet, elementtiratkaisut sekä maa- ja pohjarakennetyöt. Lisäksi A-Insinöörit on toiminut sairaalan rakennuttajan, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin, rakennuttamiskonsulttina osana SYKE-suunnitteluryhmää.
Pääsairaalan peruskorjauksen suunnittelu vaatii riskien tunnistamista
Uudistuksen kolmannen vaiheen eli vanhan tornisairaalan peruskorjauksen suunnittelu on myös käynnissä.
– Peruskorjauksen suunnittelu on vaativa osuus, koska vanhaan runkoon on sovitettava uuden toimintamallin edellyttämät tilat uusine taloteknisine ratkaisuineen. Suunnittelu vaatii arkkitehti-, talotekniikka- ja rakenneratkaisujen tarkkaa yhteensovitusta, joka joudutaan tekemään pitkälti vanhojen rakenteiden ehdoilla. Vanhojen ja uusien rakenteiden rakennefysikaaliset ominaisuudet ja niiden yhteensopivuus on tunnistettava riskittömän toteutuksen varmistamiseksi, yksikönjohtaja Harri Kivistö A-Insinööreistä kertoo.
Varsinaiset korjaustyöt alkavat vuoden 2022 loppupuolella. Peruskorjauksen yhteydessä puretaan tornisairaalan pohjakerroksen lattiat, uusitaan alapohjan täyttömateriaalit ja salaojitus sekä lisätään radonputkitus. Peruskorjattavan osuuden laajuus on noin 20 000 brm².
– Näiden jälkeen meillä on edessä vielä pienempi nelosvaihe, joka ajoittuu vuodelle 2025. Silloin rakennamme kulkuyhteyksiä ja aulatiloja, Kivistö sanoo.
Sairaalahankkeet ovat suuria yhteisprojekteja
KYS Uusi Sydän 2025 -rakennusprojektin lisäksi A-Insinööreillä on kokemusta monista sairaalahankkeista, joita ovat muun muassa Tampereen ja Oulun yliopistollisten sairaaloiden uudistamisohjelmat, Helsingin Siltasairaala, Tammisairaalaksi nimetty HUSin uusi silmäsairaala sekä Jorvin sairaalan uusi vuodeosastorakennus.
– Yliopistollisten sairaanhoitopiirien hankkeet ovat suuria ja vaativia sekä voimakkaasti yhteistoiminnallisia. Yhteydenpito kumppanien kesken on jatkuvaa. Allianssimallin etuna on avoin ja keskusteleva, kaikkia osapuolia kuunteleva ja kunnioittava yhteistyö, Kivistö sanoo.
KYS Uusi Sydän 2025 -hankkeen suunnitteluallianssissa ovat mukana A-Insinöörien lisäksi Raami Arkkitehdit, Arkkitehdit Kontukoski, Rakennussuunnittelutoimisto Turunen & Räisänen sekä sähkö- ja LVI-suunnittelijana Granlund Kuopio. Päätoteuttajana toimii Lapti.
Kuopion yliopistollisen sairaalan kokonaisuus on valmistumassa arviolta vuonna 2026.
Lisätietoja:
Harri Kivistö, yksikönjohtaja, A-Insinöörit
puh. 040 538 8780
harri.kivisto@ains.fi
Petri Pyy, kiinteistöjohtaja, Kuopion yliopistollinen sairaala
puh. 044 717 9715
petri.pyy@kuh.fi
Lue myös:
Uudistuvan sairaalan toinen ja suurin rakennusvaihe alkaa Kuopiossa
KYS Uusi Sydän – Allianssimalli asetti sairaalauudistukselle oikean tahdin
Uusi Sydän -allianssi uudistamassa KYSiä