Kristiinankaupunki kehittää itäpuolen teollisuusaluetta datakeskustoimintaa varten. Tavoitteena on luoda edellytyksiä datakeskustoiminnalle, joka tukee pitkäjänteisesti alueen muuta elinkeinotoimintaa. A-Insinöörit toimii hankkeessa kaavoituskonsulttina.
Kristiinankaupunki kehittää Pohjoislahden itäpuolella 267 hehtaarin aluetta datakeskustoimintaa varten. Kaupungin sisääntuloväylän läheisyyteen sijoittuva alue on tunnistettu sijainniltaan ja infrastruktuuriltaan soveltuvaksi datakeskuksille, jotka palvelevat erityisesti tekoäly- ja pilvipalveluja.
Parhaillaan nähtävillä ja kommentoitavana oleva asemakaavaluonnos mahdollistaa noin 696 000 kerrosneliömetrin rakentamisen alueelle. Kristiinankaupunki on tehnyt alueesta ennakkovaraussopimuksen norjalais-brittiläisen datakeskusten kehittäjän ja operaattorin Scale 42:n kanssa.
– Tavoitteenamme on, että datakeskustoiminta tukee ympäröivää elinkeinotoimintaa mahdollisimman tehokkaasti ja luo edellytyksiä täydentävälle tuotannolle. Kaupungin näkökulmasta kyse on uudenlaisen toiminnan kokonaisuudesta, jossa yhdistyvät investoinnit, työpaikat ja pitkäjänteinen kehitys. On tärkeää, että vaikutukset ympäristöön ja kaupunkirakenteeseen tunnistetaan riittävän varhaisessa vaiheessa, Kristiinankaupungin kaupunginjohtaja Mila Segervall sanoo.
Datakeskuksen hukkalämpö kasvihuoneisiin
Luonnosvaiheessa oleva asemakaava mahdollistaa datakeskusten hukkalämmön hyödyntämisen kasvihuonetoiminnassa. Tätä varten kaavassa on osoitettu erillinen puutarha- ja kasvihuonealue. Datakeskuksen odotetaan myös vahvistavan paikallista osaamista ja luovan mahdollisuuksia energiatehokkaille kiertotalouden ratkaisuille.
– Datakeskustoiminnan mittakaava ja tekniset vaatimukset edellyttävät kokonaisvaltaista tarkastelua, jossa huomioidaan energiankäyttö, infrastruktuuri ja luonnonympäristö. Tehtävämme on sovittaa yhteen toiminnan tarpeet niin, että ratkaisuilla tuetaan myös alueen muuta kehitystä kestävällä tavalla, projektipäällikkö Katri Peltoniemi A-Insinööreistä kertoo.
Luonnossuunnitelmassa huomioitu mm. alueen vaihteleva topografia, vesistöjen ja Natura-alueiden läheisyys sekä säilytetty maakuntakaavan mukainen, katkeamaton ekologinen viheryhteys alueen halki. Tarkoituksena on turvata lajiston liikkuminen ja luonnon monimuotoisuus alueella.
Itäpuolen teollisuusalueen asemakaavaluonnos on kommentoitavana Kristiinankaupungin verkkosivuilla 24.5.2026 asti. A-Insinöörit on aiemmin vastannut Kristiinankaupungin kumppanina myös Karhusalmen alueen laajasta teollisuuskaavahankkeesta.
Lisätietoja:
Katri Peltoniemi, johtava konsultti, maankäytönsuunnittelu, A-Insinöörit
puh. 041 731 6439
katri.peltoniemi@ains.fi
Mila Segervall, kaupunginjohtaja, Kristiinankaupunki
puh. 040 525 8523
mila.segervall@krs.fi