Helsingin Töölössä sijaitsevan jalkapallostadionin Bolt Arenan valaistusremontti on valmistunut. Uudet ledit takaavat kansainvälisten pelien vaatiman korkealaatuisen valotason ja tuovat merkittävää energiansäästöä. A-Insinöörit vastasi valaistusuudistuksen rakennuttamisesta.
Helsingin jalkapallopyhätön Bolt Arenan uusittu valaistus vastaa nyt Euroopan jalkapalloliitto UEFA:n kilpailutason sekä tv-lähetysten vaatimuksia. Jalkapallostadionin vanhat monimetalliheittimet vaihdettiin LED-tekniikkaan ja samalla kaikkien valaisimien ohjaus muutettiin portaattomasti säädettäväksi.
– Bolt Arenan uusittu valaistus mahdollistaa meille enemmän kansainvälisiä otteluita ja monipuolisempien tapahtumien järjestämisen. Lisäksi saamme vuosittain merkittäviä kustannussäästöjä energiankulutuksessa sekä huoltovapauden myötä myös huoltokustannuksissa, sanoo Helsinki Stadionin toimitusjohtaja Stefan Fröberg.
Bolt Arena toimii myös Suomen Palloliiton ottelupaikkana. Liiton olosuhdepäällikön Tero Auvisen mukaan nyt tehty valaistusuudistus näyttää tietä muiden liikuntapaikkojen uudistuksille.
– Liikuntapaikkojen, kuten jalkapallokenttien ja stadioneiden valaistuksen perusparannusten eli LED-valaistusrakentamisen osalta maassamme on vielä paljon tehtävää. Tähän ohjaa vahvasti myös EU:n rajoitus, joka koskee vanhojen monimetalli- ja kaasupurkauslamppujen myyntiä. Näitä lamppuja ei saa markkinoida enää vuoden 2027 jälkeen, Tero Auvinen kertoo.
UEFA:n kenttien valaistukselle asettamat vaatimukset ovat varsin tiukat ja ne määritellään eri kategorioissa. Suomessa jalkapallokentät ovat yleisesti kategoriassa D. Toteutetulla uudistuksella Arena saatiin luokkaan C. Se mahdollistaa muun muassa Euroopan liigan karsinakierrosten otteluiden pelaamisen ja televisioinnin.
– Valaistuksella on tavoiteltu televisiokuvan laatua parantavaa, korkeampaa värintoistoindeksiä, jolloin kamera voi erotella paremmin värisävyt ja värikylläisyys on parempi. Erinomainen värintoistoindeksi näkyy TV-lähetyksissä kirkkaina väreinä ja parantaa tapahtumien havainnointia, valaistussuunnittelun yksikönjohtaja Mika Saari A-Insinööreistä kertoo.
A-Insinöörit toimi Helsingin Stadionin valaistusremontin rakennuttajana sekä teknisenä asiantuntijana ja huolehti myös turvallisuuskoordinoinnista. Urakoinnista vastasi US-Asennus.
Uusi valo-ohjaus lisää laatua ja tapahtumamahdollisuuksia
Bolt Arenan uusi valaistusjärjestelmä koostuu 117 LED-valaisimesta: 76 suuremmasta 1 800 watin valaisimesta sekä 32 pienemmästä 1 200 watin valaisimesta. Kokonaisteho on noin 175 000 wattia. Aiempiin monimetalliheittimiin verrattuna uudet ledit ovat huomattavasti energiatehokkaampia.
Suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota lähistön asukkaita haittaavan häiriövalon minimointiin muun muassa valaistuksen tarkalla kohdennuksella sekä fyysisillä valon rajaamilla, valovuotoa ehkäisemällä ja valaistuksen ohjausta kehittämällä.
– Kansainvälisen tason urheilukenttien toimintaan kuuluvat korkeat valaistustasot, joilla aina syntyy häiriövaloa ympäristöön. Häiriövaloa vähennetään tarkalla suunnittelulla sekä sillä, ettei valoja polteta klo 22 jälkeen. Tärkeä uudistus kentän valaistuksen kokemisessa on myös portaaton valaistuksen ohjaus, jolla varmistetaan kentän valaistuksen tasaisuus myös alemmilla valaistustasoilla, Mika Saari kertoo.
Valaistusta voidaan himmentää 100–0 prosentin välillä niin, että valaistustaso pysyy tasaisena. Aiemmin valaistustasoa voitiin säätää ainoastaan sammuttamalla osa valoista, jolloin valaistuksen tasaisuus kärsi.
Älykkään DMX-valo-ohjauksen ansiosta valaistusta voidaan jatkossa hyödyntää monipuolisemmin erilaisissa stadionilla järjestettävissä tapahtumissa, ja tuottaa esimerkiksi valoshow-esityksiä.
Kesäkuun lopussa 2025 valmistuneen valaistusremontin laatu varmistetaan vielä UEFA:n ohjeistuksen mukaisella valaistusmittauksella myöhemmin tänä vuonna.
Lisätietoja:
Stefan Fröberg, toimitusjohtaja, Helsinki Stadion
puh. 040 336 0196
stefan.froberg@hel.fi
Tero Auvinen, olosuhdepäällikkö, Suomen Palloliitto
puh. 040 823 5243
tero.auvinen@palloliittio.fi
Mika Saari, yksikönjohtaja, valaistussuunnittelu, A-Insinöörit
puh. 040 053 1871
mika.saari@ains.fi