Uutiset

A-Insinöörit avaa toimipisteen Jyväskylään – uusi kumppani alueen vastuullisiin korjaushankkeisiin

Rakentamisen suunnittelu- ja konsulttiyhtiö A-Insinöörit laajentaa toimipisteverkostoaan Jyväskylään. Paikallisen tiimin voimin yhtiö tavoittelee isompaa osuutta kasvukeskuksen taloyhtiö- ja korjausrakentamisen markkinoista.  

A-Insinöörit vahvistaa jalansijaansa yhdessä Suomen kasvukeskuksista Jyväskylässä. 1. syyskuuta avattava toimisto keskittyy tarjoamaan suunnittelu- ja projektipalveluja laaja-alaisiin kiinteistöjen korjaushankkeisiin sekä taloyhtiöiden peruskorjauksiin.

– Jyväskylä on elinvoimainen ja vetovoimaansa osoittava kasvukeskus, jossa katsotaan pitemmälle tulevaisuuteen, niin kuin mekin teemme. Korjausrakentamiselle riittää kysyntää, vaikka ajat rakennusalalla ovat nyt epävarmat ja vaikeasti ennustettavat. Haluamme palvella paikallisia asiakkaita kiinteistöjen vastuullisessa ylläpidossa ja kehittämisessä hyvien paikallisten rakenne- ja talotekniikkaosaajien voimin, toimialajohtaja Juha Valtari sanoo.

– Kiinteistöjen korjaaminen on resurssiviisasta, mutta vaatii ilmasto-olosuhteiden ja ympäristövaatimusten muuttuessa laveaa osaamista. Tuomme vahvan kiertotalouden, rakennusfysiikan ja sisäilma-asiantuntemuksemme Jyväskylän korjaushankkeiden hyödyksi.

A-Insinöörien korjaussuunnittelijat tunnetaan erityisesti pääkaupunkiseudulla ja Tampereella mm. keskusta-alueiden arvokohteiden, vaativien julkisivuremonttien sekä kiinteistöjen käyttötarkoituksen muutosten osaajana. Samaan konserniin kuuluvat myös korjauskohteistaan tunnetut arkkitehtisuunnittelijat Konkret ja B&M.

Jyväskylässä A-Insinöörit on ollut mukana suunnittelijana mm. Jyväskylän teatteritalon, Jyväskylän paviljongin, Jyväskylän lyseon ja Keski-Suomen museon peruskorjauksissa, Lutakko-korttelin ja Puukuokka-kerrostalojen rakentamisessa sekä Jyväskylän yliopiston kirjaston peruskorjauksessa. A-Insinöörit on myös Jyväskylän kaupungin puitesopimuskumppani.

Nyt aloittavassa A-Insinöörien Jyväskylän toimipisteessä työskentelee alkuvaiheessa 11 kokenutta korjausrakentamisen suunnittelijaa ja projektipäällikköä.

– Tunnemme paikallisten taloyhtiöiden ja kiinteistönomistajien tarpeet, ja korjausrakentamisen puolella panostaminen näkyy Jyväskylän seudullakin. On oikein hyvä jatkaa työtä hyvämaineisessa yhtiössä, kestävän rakentamisen osaavassa kollegaverkostossa, suunnittelujohtaja Juha-Pekka Hakkarainen toteaa.

Toimisto avaa ovensa Suomen Talokeskuksen entisissä tiloissa osoitteessa Vasarakatu 9. Suurin osa A-Insinöörien Jyväskylän henkilöstöstä on aiemmin toiminut Talokeskuksen palveluksessa, jonka toiminta Jyväskylässä päättyy.

Lisätietoja: 
Juha Valtari, toimialajohtaja, korjaussuunnittelu- ja asiantuntijapalvelut, A-Insinöörit
puh. 0400 908 817
juha.valtari@ains.fi 

Juha-Pekka Hakkarainen, suunnittelujohtaja, Jyväskylä, A-Insinöörit
puh. 043 825 5605
juha-pekka.hakkarainen@ains.fi 

 

Tuomme vahvan kiertotalouden, rakennusfysiikan ja sisäilma-asiantuntemuksemme Jyväskylän korjaushankkeiden hyödyksi. 

Juha Valtari
toimialajohtaja
A-Insinöörit

 

OTA YHTEYTTÄ