Vt4 Kirri-Tikkakoski moottoritie, Jyväskylä
Jyväskylän pohjoispuolella Väyläviraston Vt 4 Kirri–Tikkakoski -tiehankkeessa rakennettiin uutta moottoritietä välillä Kirri–Tikkakoski ja Vehniä.

A-Insinöörit vastasi päätoteuttaja Destian kumppanina väyläsuunnittelusta sekä väylien kalliorakennesuunnittelusta. Moottoritieosuus avattiin liikenteelle vuoden 2021 lopulla. 16 kilometrin pituiselta tieosuudelta on siirrettiin maa- ja kalliomassoja noin 5 miljoonaa kuutiota, joista kallioleikkauksia noin 1,5 miljoonaa kuutiota. Tiehanke valmistui yli puoli vuotta alkuperäistä aikataulua nopeammin mm. tietomallinnuksen ansiosta. Kallioavoleikkausten osalta tietomallinnuksessa hyödynnettiin fotogrametrista mallinnusta. Valmistuessaan hanke paransi valtatie 4:n turvallisuutta, ajo-olosuhteita sekä kuljetusten toimintavarmuutta. Kirrinmäen kallioavoleikkaukset ovat yli 30 metrisen korkeutensa vuoksi poikkeuksellisen vaativa kalliorakennuskohde. Kahteen eri tasoon louhitut leikkaukset ulottuvat noin 800 metrin matkalle. Sakarinmäessä kallioavoleikkaukset ovat 600 metriä pitkä ja korkeimmillaan 15 metriä korkeita. Nelostielle tulossa olevan uuden moottoritien yhteyteen rakennettiin myös rinnakkaisia tieyhteyksiä ja kevyen liikenteen väyliä, joita tuli kaikkiaan yli 35 kilometriä. Hankkeessa rakennettiin lisäksi kuusi eritasoliittymää sekä useita siltoja. Vt 4 Kirri–Tikkakosken välin parannus toteutettiin Väyläviraston STk-urakkamallilla, jossa päätoteuttaja on Destia. A-Insinöörit toimi hankkeessa Destian yhtenä suunnittelukumppanina. Fotogrammetrinen mallinnus mahdollisti tiiviin kalliolujitusten suunnitteluaikataulun | Rakennuttaja, Urakoitsija | A-Insinöörit (ains.fi)
Asiakas
Väylävirasto
Sijainti
Jyväskylä
Valmistumisvuosi
2022
Palvelut
Tie- ja väyläsuunnittelu
Kalliorakennussuunnittelu
Muita referenssejämme
-
Espoon kaupunkirata, Espoo
Espoon kaupunkiradan osuuden Tuomarila–Kauklahti rakentamissuunnittelu.
-
KYS Uusi Sydän, sairaalan uudistushanke, Kuopio
Kuopion yliopistollisen sairaalan KYS Uusi sydän -uudistushanke kattaa Puijon sairaalan vuodeosastotornin peruskorjauksen sekä uuden kymmenkerroksisen tornisairaalan rakentamisen vuosina 2018-2027.
-
Hailuodon kiinteä yhteys, Oulu
Uusi 8,4 kilometriä pitkä kiinteä yhteys yhdistää Oulun ja Perämeren suurimman saaren, Hailuodon, pengertiellä ja kahdella sillalla.
-
Aurinko- ja tuulivoimapuisto, Kauhajoki
Kauhajoelle suunnitellaan merkittävän kokoista aurinko- ja tuulivoimapuistoa.