Siirry suoraan sisältöön

Joutsenon koulukeskus, Lappeenranta

Joutsenon koulu on Lappeenrannan kaupungin uusi koulukeskus 730 oppilaalle, n.

Joutsenon koulukeskus, Lappeenranta

72 esiopetuksen oppilaalle, seitsemälle varhaiskasvatuksen lapsiryhmälle ja yhteensä noin 1100 ihmiselle. Puuarkkitehtuuria edustavassa koulussa on keskustila, josta muodostuu oppilaitoksen sydän, joka toimii koko koulun olohuoneena. Tilat on suunniteltu monimuotoiseen oppimiseen ja ne toimivat esimerkiksi kaupunkilaisten iltakäytössä. Sisätiloissa näkyy rakennuksen ulkoseinärakenteen puinen CLT-levyrakenne.

Asiakas
Lappeenrannan Toimitilat Oy

Sijainti
Lappeenranta

Valmistumisvuosi
2021

Palvelut
Rakennesuunnittelu

Muita referenssejämme

  • Vuokatin rinnealueen kehittämishankkeella tavoitellaan asemaa yhtenä Suomen johtavista matkailukeskuksista. AINS Hankekehitys vastasi hankkeen suunnittelun johtamisesta Onesite-kaupunkimallin avulla

    Vuokatin rinnealueen kehittämishanke, Sotkamo

    Vuokatti 2040- kehittämishankkeen tarkoituksena on luoda Vuokatin rinnealueille visio ja aluesuunnitelma, joka monipuolistaa alueen matkailupalveluja ja vahvistaa asemaa yhtenä Suomen johtavista matkailukeskuksista.

  • OYS 2030 - Tulevaisuuden sairaala, Oulu

    Oulun yliopistollisen sairaalan uudistamisohjelmassa OYS2030:ssa sairaalan toiminta ja tilat uudistetaan vastaamaan tulevaisuuden erikoissairaanhoidon haasteisiin.

  • Laakson yhteissairaala, Helsinki

    Laakson yhteissairaala, Helsinki

    Laakson yhteissairaala on Helsingin kaupungin ja HUS:n allianssimallilla toteuttama yhteishanke, joka valmistuessaan on yksi Suomen suurimmista sairaaloista.

  • Keilaniemi-aukionäkymä_web

    Keilaniemi Tower, Espoo

    Espoon Keilaniemeen nousee korkea hybriditalo, jossa on 34 maanpäällistä kerrosta ja neljä maanalaista kellarikerrosta.