Gymnasiet Lärkan ja Hoplaxskolan, Helsinki
Helsingin Etelä-Haagassa sijaitsevaan 1960-luvun kouluun toteutettiin laaja peruskorjaus ja laajennus, jonka tavoitteena oli välttää purkamista ja jatkaa käyttöikää mahdollisimman kestävästi.
Koulurakennuksessa oli paljon alkuperäisiä pintoja ja rakenneosia, sillä sitä ei ollut aiemmin peruskorjattu laajasti. Perusparannuksessa koulu kunnostettiin ja tilat ajanmukaistettiin vastaamaan varhaiskasvatuksen ja opetuksen tavoitteita. Rakennusta täydennettiin lisäksi laajennusosilla. Lähtökohtana oli välttää purkamista ja säilyttää mahdollisimman paljon olemassa olevia rakenteita. Alussa tehty kattava kuntokartoitus ohjasi korjausmenetelmien valintaa. Rakenteiden kuntoa arvioitiin myös työmaa aikana, mikä auttoi välttämään ylikorjaamista. Suunnitteluratkaisuissa painotettiin vähähiilisyyttä ja pitkäikäisiä materiaaleja. Kulttuurihistoriallisesti arvokas opetusrakennus on arkkitehtien Woldemar Baeckmanin ja Eero Miikkulaisen suunnittelema. Nykyaikaisen talotekniikan sovittaminen matalaan huonekorkeuteen ja suojeltuun rakennukseen edellytti tiivistä yhteistyötä ja luovia tilaratkaisuja. Julkisivua tai arkkitehtonisia ominaispiirteitä ei saanut muuttaa, eikä ilmanvaihtokoneita voitu sijoittaa vesikaton yläpuolelle. Konehuoneille järjestettiin tilaa entisistä luokkatiloista, mikä osaltaan lisäsi tarvetta laajennusosalle. Rakennuksessa toimii nykyisin 420 oppilaan ruotsinkielinen lukio, Hoplaxskolanin peruskoulun 150 oppilaan Haagan yksikkö sekä päiväkoti Haga.
Asiakas
Helsingin kaupunki
Sijainti
Helsinki
Laajuus
7 500 m²
Valmistumisvuosi
2025
Palvelut
Rakennesuunnittelu
Akustiikkasuunnittelu
Muita referenssejämme
-
OYS 2030 - Tulevaisuuden sairaala, Oulu
Oulun yliopistollisen sairaalan uudistamisohjelmassa OYS2030:ssa sairaalan toiminta ja tilat uudistetaan vastaamaan tulevaisuuden erikoissairaanhoidon haasteisiin.
-
Laakson yhteissairaala, Helsinki
Laakson yhteissairaala on Helsingin kaupungin ja HUS:n allianssimallilla toteuttama yhteishanke, joka valmistuessaan on yksi Suomen suurimmista sairaaloista.
-
Riihimäen voimala
Riihimäen rautatieaseman välittömässä läheisyydessä sijaitseva Riihimäen voimala on entinen voimalaitosrakennus ja maamerkki, jolle kaupunki on etsinyt uutta käyttöä.
-
KYS Uusi Sydän, sairaalan uudistushanke, Kuopio
Kuopion yliopistollisen sairaalan KYS Uusi sydän -uudistushanke kattaa Puijon sairaalan vuodeosastotornin peruskorjauksen sekä uuden kymmenkerroksisen tornisairaalan rakentamisen vuosina 2018-2027.