Matinkylän kevyen liikenteen silta on palkittu siltasuunnittelun taidonnäytteenä.
Referenssit

Matinkartanonsilta – Palkittu ulkomuoto syntyi suunnittelijoiden ja ideoiden kohtaamisesta

Espoon Matikylässä vilkkaan risteysalueen ylittävä, palkittu Matinkartanonsilta on komeaa katseltavaa. Sillan rakentamisessa yhdistyivät taidokas rakennesuunnittelu, arkkitehtoninen näkemys ja onnistuneet valaistusratkaisut. 

Matinkylään 2018 valmistunut kevyen liikenteen silta on palkittu korkealuokkaisesta siltasuunnittelu- ja siltarakentamisosaamisesta. A-Insinöörien suunnittelema veistoksellinen silta nappasi Vuoden silta 2019 -tunnustuksen

Paitsi kaunis, Matinkartanonsilta on erityisen tärkeä Iirislahden alakouluikäisille, jotka vättyvät nyt koulutiellään vilkkaiden suojateiden ylittämisiltä. 

Yhteispelillä laadukasta siltasuunnittelua ja tyylikäs lopputulos

Tavanomaisesta siltahankkeesta projekti poikkesi siinä, että A-Insinöörien pääsuunnittelijan lisäksi siltasuunnitteluun osallistui myös arkkitehti.
 
– Siltasuunnittelijan ja arkkitehdin yhteistyössä olennaista on, että löydetään yhteinen sävel. Sillasta pitää luoda sekä arkkitehtonisesti että rakenteellisesti hyvä, ja käytettävyyden pitää olla koko ajan mielessä, Matinkartanonsillan pääsuunittelija, A-Insinöörien projektipäällikkö Petri Kela kertoo.
 
Onnistuneista valoratkaisuista vastasi valaistussuunnittelija. Myös Espoon kaupunki oli tiiviisti mukana  hankkeessa maisema-, katu- ja sähkösuunnittelun asiantuntijoineen, vetäjänään Espoon kaupungin siltainsinööri Vesa Rönty. Osapuolten saumaton yhteispeli ja vankka osaaminen näkyivät tilaajalle laadukkaina siltasuunnittelmina ja näyttävänä lopputuloksena.

– Tavoitteena oli tehdä hyvännäköinen silta, joka sopeutuu ympäristöönsä ja maastoon. Se onnistui todella hyvin, ja kiitos siitä kuuluu arkkitehdin, rakennesuunnittelijan ja valaistussuunnittelijan yhteistyölle,  Vesa Rönty sanoo.
 
Matinkartanonsillan siltasuunnittelu onnistui myös ilmasta käsin katsottuna.
 
Sillan poikkileikkauksessa tehtiin rohkeita päätöksiä, jotka osoittautuivat erinomaisiksi. Eräs yhteinen oivallus oli sijoittaa yksi sillan pilareista kiertoympyrään.
 

Betonirakenteen muotoilu ja rakenteelliset oivallukset takasivat upean ulkonäön

Silta on hyvä esimerkki siitä, miten taitavilla rakennesuunnittelun ratkaisuilla voi vaikuttaa merkittävästi lopputuloksen ulkonäköön.

– Yksi rakenteellinen oivallus oli louhia sillan ensimmäistä Ison Omenan puoleista välitukea syvemmälle, jotta sillan pilarin ja kannen väliin ei tarvinnut asettaa laakeria. Se olisi heikentänyt sillan ulkonäköä. Erinomainen ratkaisu oli myös sijoittaa yksi siltapilari kiertoliittymän sisään, Kela kertoo.

Sillan alapinnan veneenpohjaa muistuttava muoto on Suomessa ainutlaatuinen.

Arkkitehtisuunnittelusta vastasi Timo Meuronen Aihio Arkkitehdeiltä. Petri Kela kiittelee arkkitehdin rohkeaa visiota sillan poikkileikkauksen muodosta.

– Sillan arkkitehtoninen suunnittelu on tietyllä tapaa aina hyppy tuntemattomaan, koska vasta sillan valmistuttua pystyy täysin hahmottamaan, miltä silta todella näyttää ympäristössään, Kela sanoo.

Matinkartanonsillan kohdalla suunnittelijatiimin odotus kuitenkin päättyi mieleenpainuvaan hetkeen.

– Kun muotit purettiin ja betonin muoto tuli ensimmäistä kertaa näkyviin, kaikki olivat innoissaan. Se oli säväyttävä hetki, Kela muistelee.

Matinkartanonsilta-espoo-iltavalaistus

Valaistus sijaitsee perinteisten pylväiden sijaan kaiteessa, joten silta on erittäin näyttävä myös pimeään aikaan. 

Suunnittelisimmeko sinunkin kohteesi?

OTA YHTEYTTÄ

KYSY LISÄTIETOJA

Petri Kela

Petri Kela

suunnittelujohtaja, silta- ja taitorakenteet

civil engineering

+358 50 594 0137 petri.kela@ains.fi Espoo

 

"Taitavilla rakennesuunnittelun ratkaisuilla voi vaikuttaa merkittävästi sillan ulkonäköön."

Petri Kela,
suunnittelujohtaja
A-Insinöörit

TÄRKEÄ JA TURVALLINEN

Turvallinen tie risteysalueen ylitse koululaisille ja muille kevyen liikenteen käyttäjille.

KAUNIS KATSELLA

Veistoksellinen ja pimeällä kauniisti valaistu silta tuo esteettistä lisäarvoa ympäristöönsä.

SUUNNITTELIJOIDEN YHTEISPELIÄ

Matinkartanonsillassa yhdistyvät taidokas rakennesuunnittelu, arkkitehtoninen näkemys ja onnistuneet valaistusratkaisut.

MATINKARTANONSILTA

  • Espoon Matinkylässä Matinkartanontien ja kiertoliittymän ylittävä kevyen liikenteen silta.
  • Espoon kaupunki rakennutti 2017–2018 liikenneturvallisuuden parantamiseksi.
  • Tyypiltään betoninen jännitetty jatkuva palkkisilta.
  • A-Insinöörit toimi pääsuunnittelijana ja vastasi paitsi silta-, myös katu- ja geosuunittelusta.
  • Pääurakoitsijana Graniittirakennus Kallio Oy.