Turun Seudun Energiantuotanto haastoi perinteiset rakennushankkeen toteutustavat ja valitsi Naantalin monipolttovoimalaitoksen toteutusmuodoksi allianssimallin. Voimalaitos on ensimmäinen allianssilla toteutettu teollisuushanke Suomessa. Toimivan yhteistyön hedelmänä hanke valmistui aikataulussa ja kustannukset alittivat budjetin.
Voimalaitoshanke etenee sujuvasti, kun päälaitetoimittajien tarvitsemat rakennustyöt valmistuvat sovitusti ja laitteita päästään asentamaan ajallaan. Vuonna 2017 valmistuneessa Naantalin monipolttovoimalaitoshankkessa tärkein tavoite oli väliaikataulujen raameissa pysyminen. Välitavoitteita hankkeen varrella oli yhteensä 25, ja jokainen niistä saavutettiin.
– Tällaisissa hankkeissa työvaiheet eivät suju suunnitellun ajoituksen mukaan. Allianssimalli mahdollisti sen, että meillä oli varatyömaita, eikä työmaalla tarvinnut odotella. Toiminta oli erittäin suunnitelmallista alusta loppuun, Turun Seudun Energiantuotannon toimitusjohtaja Tapani Bastman sanoo.
260 miljoonan euron teollisuushanke valittiin Vuoden työmaaksi 2016.
"Kokonaisvaltainen ote ja suunnittelualojen tiivis yhteistyö ovat onnistumisen edellytyksiä."
Tapani Bastman,
toimitusjohtaja
Turun Seudun Energiantuotannon
A-Insinöörit toi allianssiin vahvaa teollisuuden suunnitteluosaamista
Naantalin hanke oli rakennesuunnittelun vaatimusten osalta muiden suurten teollisuusprojektien kaltainen. Toteutusmuotonsa takia asioita tehtiin kuitenkin eri tavalla ja eri järjestyksessä kuin yleensä, ja yhteistyöpalavereita urakoitsijan sekä muiden suunnittelijoiden kanssa pidettiin enemmän.
– Kehitimme alusta alkaen suunnitteluratkaisuja siihen suuntaan, että ne palvelivat mahdollisimman hyvin hankintoja ja toteutusta, A-Insinöörien suunnittelupäällikkö Jussi Rantanen kertoo.
– A-Insinööreillä on vahva raskaiden ja monimutkaisten betonirakenteiden osaaminen. Heillä oli merkittävä rooli ja kompetenssi rakennusteknisten ratkaisuiden suunnittelussa, Tapani Bastman kiittää.
Allianssin voimalla ongelmat ratkotaan jo varhain
Turun Seudun Energiantuotanto valitsi allianssimallin voimalaitoshankkeen toteutusmuodoksi, vaikka kokemusta tai esimerkkejä teollisesta allianssista ei vielä ollut. Hyppy tuntemattomaan kannatti, sillä juuri toteutusmalli oli tärkeä onnistumisen avain Naantalin voimalaitoshankkeessa.
– Erityisen onnistuneen kokonaisuudesta teki se, että hankkeessa saatiin sovitettua yhteen onnistuneesti eri suunnittelukokonaisuudet sekä urakoitsijan hankinta- ja toteutusaikataulut. Näiden ansiosta pystyimme yhteistyössä ratkomaan ongelmakohdat jo varhaisessa vaiheessa, Jussi Rantanen sanoo.
– Allianssimallilla onnistutaan, koska siinä eri osapuolet istuvat saman pöydän ääressä. Urakoitsija, suunnittelija ja tilaaja ovat oikeasti samassa veneessä. Asioita ei tule puskan takaa, vaan mahdolliset ongelmat tulevat esiin ajoissa ja niihin voidaan vaikuttaa. Ja insinöörit tunnetusti ovat hyviä keksimään niihin ratkaisuja, Tapani Bastman kiteyttää allianssityöskentelyn hyödyt.