Siirry suoraan sisältöön
Artikkelit

Musiikkitalo valmistui rohkealla rakennuttamisen otteella

Musiikkitalo valmistui rohkealla rakennuttamisen otteella

Helsingin Musiikkitalo on monipuolinen arkkitehtuurin, rakennuttamisen ja suomalaisen suunnittelun taidonnäyte. Kansainvälisestikin ainutlaatuisen rakennuksen toteutus vaati vankkaa rakennuttamisen asiantuntemusta ja ennakkoluulotonta johtamista. Musiikkitalo valittiin vuoden työmaaksi 2010 ja se sai RIL-palkinnon 2011.

– Tällaisessa hankkeessa, jonka rakennuttamisesta kenelläkään suomalaisella ei ole aiempaa kokemusta, vaaditaan rohkeutta tehdä asioita totutusta poikkeavasti. Musiikkitalon tapauksessa uskallus perustui projektinjohtajan kokemukseen ja siihen, että hankkeen osapuolet luottivat toisiinsa, kuvailee Musiikkitalon rakennuttamistoimikunnan puheenjohtaja Petri Turku Senaatti-Kiinteistöistä.

Musiikkitalo avasi ovensa yleisölle 2011. A-Insinöörit vastasi Senaatin kumppanina rakennuttamisesta alkuvuodesta 2009 alkaen.

– Vaativien rakennushankkeiden johtaminen on tiedon, ihmisten ja tiimien johtamista. Haasteellisessa Musiikkitalon rakentamisessa oli tärkeää suunnitella ja kuvata kokonaisvaltaisesti, miten ja millaisilla pelisäännöillä hanketta johdetaan ja viedään eteenpäin, talon valmistumiseen luotsannut projektijohtaja Juhani Karhu sanoo.

"Musiikkitalo oli monin tavoin aivan poikkeuksellinen hanke. A-Insinöörit onnistuivat kuitenkin pitämään haastavan paletin erinomaisesti kasassa."

Petri Turku,
rakennuttamistoimikunnan puheenjohtaja 
Senaatti-Kiinteistöt

 

Tietomallinnus auttoi käyttäjäryhmien tarpeiden yhteensovittamisessa

Monimuotoisessa ja epäsymmetrisessä rakennuksessa hyödynnettiin monipuolisesti tietomallinnusta, ensimmäisenä tämän mittaluokan rakennushankkeena Suomessa. Tietomallinnus auttoi haasteellisessa kohteessa suunnitelmien yhteensovittamisessa ja havainnollistamisessa.

Talon kolmen omistajan (Senaatti-kiinteistöt, Helsingin kaupunki ja Yleisradio) erilaiset tarpeet tuli huomioida ja Helsingin kaupunginorkesterin, Radion sinfoniaorkesterin, Sibelius-Akatemian sekä yleisölle tarkoitettujen tilojen yhteensovittaminen oli vaativa haaste.

Musiikkitalo valmistui täsmälleen aikataulussa.

– Suunnitteluratkaisuja kehitettiin koko hankkeen ajan, niin että ne palvelevat mahdollisimman hyvin toimintoja ja olivat myös kustannustehokkaita, Juhani Karhu kertoo. 

Rakentaminen toteutettiin jaettuna urakkana, jossa rakennustekniset työt toteutettiin projektinjohtourakkana. Parhaimmillaan työmaalla työskenteli lähes 500 työntekijää. Lue lisää: Valitse hankkeellesi oikea toteutusmuoto

Rakennuttamisen ABC: Löydä omalle hankkeellesi paras toteutusmuoto

Musiikkitalo sisäkuva_pieni resoluutio
Vaativien rakennushankkeiden johtaminen on tiedon ja tiimien johtamista ja ihmisten motivointia, Musiikkitalon projektijohtajana toiminut rakennuttamisjohtaja Juhani Karhu uskoo.

Rakennuttamista ohjasi kuvattu johtamisen ja viestinnän malli

Hankkeen johtamisen ja rakennuttamisen suunnitelmassa kuvattiin rakennushankkeen yhteiset pelisäännöt ja eteneminen suunnittelusta käyttöönottoon, mukaan lukien vastuut, kokouskäytännöt ja dokumenttien hallinnan käytännöt.

Suunnitelma ohjasi hankkeen johtamista, käyttäjälähtöistä rakennuttamista sekä suunnittelun ja toteutuksen integraatiota. Sillä luotiin myös rakentamisen häiriöttömälle etenemiselle sekä vaikuttavan, toimivan talon toteuttamiselle.

Petri Turku kiittelee hankkeen onnistumista.

– Musiikkitalo oli monin tavoin aivan poikkeuksellinen hanke. A-Insinöörit ja projektinjohtaja etunenässä onnistuivat kuitenkin pitämään haastavan hankekokonaisuuden erinomaisesti kasassa.

MUSIIKKITALON RAKENNUTTAMINEN

  • Rakennuttajana Kiinteistöosakeyhtiö Helsingin Musiikkitalo
  • Omistajina Senaatti-Kiinteistöt, Helsingin kaupunki ja Yleisradio Oy
  • This is placeholder text content. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Etiam in quam tortor.

  • Bruttoala 38 500 brm²
  • Tilat kahdelle orkesterille, yhdelle yliopistolle sekä yleisölle
  • Rakentamisen kustannukset: 165 miljoonaa euroa + käyttäjien hankinnat
  • Vuoden työmaa 2010

Saisiko olla vankkaa projektijohtamista?

Kysy lisätietoja

  • Juhani Karhu senior advisor