Karjalan radalla Joutsenon ja Imatran välillä rakennetaan pohjaa uudelle kaksoisradalle. Uusi tuplaraide on osa Luumäki-Imatra-ratahanketta, jonka tavoitteena on lisätä erityisesti tavarakuljetusten kapasiteettia ja vähentää raideliikenteen häiriöitä. Proxion ja A-Insinöörit ovat suunnittelijoina mukana Väylän monivaiheisessa hankkeessa.
Uutiset

Uusi kaksoisraide lisää tavaran liikkumista Karjalan radalla - Luumäki-Imatra-hankkeen ratarakentaminen käyntiin

Karjalan radalla Joutsenon ja Imatran välillä rakennetaan pohjaa uudelle kaksoisradalle. Uusi tuplaraide on osa Luumäki-Imatra-ratahanketta, jonka tavoitteena on lisätä erityisesti tavarakuljetusten kapasiteettia ja vähentää raideliikenteen häiriöitä. Proxion ja A-Insinöörit ovat suunnittelijoina mukana Väylän monivaiheisessa hankkeessa.

Luumäen, Lappeenrannan ja Imatran alueelle sijoittuva ratahanke on suurin tällä hetkellä käynnissä olevista Suomen raideliikennehankkeista. Nykyisen yksiraiteisen rataosuuden tilalle rakennetaan Joutsenon ja Imatran välillä kaksoisraide, jonka rakennustyöt ovat käynnissä.

– Kaksoisraiteen rakentamisella on suuri merkitys erityisesti teollisuuden tavarakuljetuksiin, kun häiriöherkkyys pienenee ja sujuvuus radalla lisääntyy. Teoriassa kaksoisraide jopa nelinkertaistaa raideliikenteen kapasiteetin, kertoo projektipäällikkö Tommi Rosenvall Väylästä.

Uutta 19 kilometrin pituista kaksoisraidetta varten nykyinen raide perusparannetaan ja sen rinnalle rakennetaan uusi raide. Hankkeessa rakennetaan myös 12 uutta siltaa, joista osa on jo valmiina. Yksiraiteiseksi jäävällä Luumäki-Joutseno -välillä liikennettä sujuvoitetaan perusparannuksella, jossa uusitaan mm. ratapihoja ja pidennetään kohtaamisraiteita.

Akselipaino kasvaa, matka-ajat lyhenevät

Proxion on vastannut kaksoisraiteen rakentamissuunnitelmasta Joutsenon ja Rauhan välillä yhteistyössä A-Insinöörien kanssa. Vaativalla 12 kilometrin suunnitteluosuudella uusi raide risteää useammassa kohdassa vanhan radan kanssa.

– Hanke on hyvä esimerkki siitä, miten Suomen raideinfran pitää varautua kasvavaan tavaraliikenteeseen ja raskaampaan kalustoon vastakseen paremmin elinkeinoelämän tarpeisiin, liiketoimintajohtaja Mikko Saarinen sanoo Proxionista.

Luumäen ja Imatran välillä voi tulevaisuudessa kuljettaa tavaraa isommissa ja painavammissa vaunussa: akselipaino nousee Suomen rataverkostossa tyypillisestä 22,5 tonnista 25 tonniin. Siltojen kantavuustarkastelujen lisäksi A-Insinöörit on vastannut Joutsenon ja Rauhan välillä viiden uuden alikulkusillan rakennussuunnittelusta sekä kolmen sillan korjauksen suunnittelusta.

– Kun rakennetaan raiteille, jossa pitää pystyä liikennöimään koko ajan, töiden vaiheistus korostuu suunnittelussakin. Useampi uusi silta on suunniteltu toteutettavaksi radan sivussa ja myöhemmin junaliikenteen katkossa paikalleen siirrettäväksi, yksikönjohtaja Harri Kallio kertoo A-Insinööreistä.

Luumäki-Imatra-hankekokonaisuutta on visioitu lähes 20 vuotta. Liikennemäärien ennustetaan kasvavan rataosuudella voimakkaasti tavaraliikenteen vuoksi. Yhteys on myös tärkeä henkilöliikenteen reitti pääkaupunkiseudun, Kouvolan, Imatran ja Joensuun välillä. Uuden ratageometrian ja kaarreoikaisujen myötä matka-ajat lyhenevät.

– Henkilöliikenteelle on oleellinen parannus, kun päästään 140 kilometrin tuntinopeudesta 160–200 kilometrin tuntinopeuksiin, Tommi Rosenvall sanoo.
Tarveselvitys kaavoitusta varten tehtiin 2006, yleissuunnitelma valmistui 2011 ja ratasuunnitelma 2019. 189 miljoonan euron uudistushanketta ryhdyttiin toteuttamaan ensimmäisillä siltaurakoilla 2018.

Kaksoisraideosuuden rakennustyöt alkoivat syyskuussa 2019 NRC Group Finlandin ja GRK Infran urakoina. Parhaillaan radan varrella rakennetaan huolto- ja työmaateitä, poistetaan pintamaata ja tehdään maaleikkauksia. Kokonaisuudessaan hanke valmistuu 2023.

Lisätietoja:

Tommi Rosenvall, projektipäällikkö, Väylä
puh. 040 725 7815
tommi.rosenvall@vayla.fi

Mikko Saarinen, liiketoimintajohtaja, Proxion
puh. 040 58 70 499
mikko.saarinen@proxion.fi

Harri Kallio, yksikönjohtaja, silta- ja taitorakenteet, A-Insinöörit
puh. 040 778 0957
harri.kallio@ains.fi

Hankkeen verkkosivut: https://vayla.fi/luumaki-imatra-ratahanke

Kuvat: Welado ja Väylä

Joutseno-Imatra-kaksoisraide-uudet-alikulkusillat-Väylä

 

TILAA UUTISKIRJE