Siltasairaala mereltä. Kuva: Tuomas Uusiheimo 1920
Uutiset

Geometrialtaan ainutlaatuinen Siltasairaala valmistuu Meilahden sairaala-alueen ytimeen

HUSin historian suurin uudisrakennushanke, Meilahteen valmistuva Siltasairaala on luovutettu tilaajalle. Uusi sairaala ja sen kaksikerroksinen lasinen silta yhdistävät Tornisairaalan, Kolmiosairaalan sekä Syöpätautien klinikan sairaala-alueella. Arkkitehti- ja rakennesuunnittelua on ohjannut tehokas toimintojen yhdistäminen sekä rakennuksen ainutlaatuinen geometrinen muoto.

Meilahden Tornisairaalan ja Syöpätautien klinikan väliin nousseessa, Töölön sairaalan korvaavassa Siltasairaalassa hoidetaan ensi vuoden alusta lähtien HUSin alueen ortopedian, trauma- ja neurokirurgian potilaat sekä syöpäpotilaita. Uusien tilojen suunnittelun lähtökohtana on ollut, että potilasta joudutaan liikuttelemaan mahdollisimman vähän.

– Siltasairaalan toiminta ja tilat on suunniteltu valtavien tutkimus- ja hoitolaitteiden ympärille. Tapaturmien hoitoon erikoistuneesta sairaalasta voidaan liioittelematta sanoa, että saatetaan säästää ihmishenkiä, kun esimerkiksi etäisyys eri tutkimuksiin on päivystyksestä mahdollisimman lyhyt, sanoo Siltasairaalan pääsuunnittelija, arkkitehti Matti Anttila AW2-arkkitehdeista. AW2 on osa Siltasairaalan pää- ja arkkitehtisuunnittelusta vastannutta Team Integrated -työyhteenliittymää.

Myös tontin kolmiomainen muoto määritteli pitkälti, millainen rakennus alueelle on noussut. Muodoltaan ainutlaatuisessa sairaalassa ei 90 asteen kulmia juuri ole. Kaksikerroksinen yhdyssilta liittää toisiinsa sairaalarakennuksen kaksi osaa, jotka liittyvät myös Meilahden sairaala-alueen olemassa olleisiin rakennuksiin, tunneliverkostoon ja sairaalatekniikkaan.

Osasta potilashuoneista näköala merelle

Kokonaisuudessaan Siltasairaalassa on 58 tehohoitopaikkaa, 16 leikkaussalia, 4 vuodeosastoa, 215 sairaansijaa, 69 päiväsairaalapaikkaa, poliklinikkavastaanottoja sekä ravintola- ja opetustiloja.

– Koko sairaala on lähtökohtaisesti suunniteltu niin, että potilas ja vierailijat löytävät perille oikeisiin tutkimushuoneisiin ilman reittiä näyttäviä lattiateippauksia. Odotustilat aukeavat niin sanotuille sisäkaduille, ja reitin hahmottaminen perustuu kolmeen korkeaan lasiaulaan, jotka toimivat apuna tiloissa suunnistamisessa, Anttila kertoo.

Korkein Siltasairaalan lasiseinä ulottuu viiteen kerrokseen.

– Luonnonvaloa on hyödynnetty suunnittelussa täysimääräisesti. Tiloista avautuu näkymiä ulos ja osassa potilashuoneista on merinäköala. Meri on ollut innoittajana myös sairaalan julkisivuun integroidussa taiteessa.

Kaksoisjulkisivun runkona on termorankaelementit, jotka on verhoiltu alumiinikoteloilla ja kirkkaalla, silkkipainokuvioiduilla lasilla. Taitelija Sari Palosaaren serigrafiassa merenpinta heijastuu rakennukseen.

Digitaalinen mallinnus vanhan ja uuden yhteensovitukseen

Siltasairaalan kaksi osaa yhdistää 40 metriä pitkä, kaksikerroksinen lasinen yhdyssilta. Sen kautta avautuu kulku myös aiemmin toisistaan erillisten syöpätautien klinikan ja Tornisairaalan välille. Niin rakenneteknisesti vaativa silta kuin kaksi geometrialtaan ainutlaatuista sairaalarakennusosaa tietomallinnettiin, eli rakenteista ja niitä koskevista tiedoista muodostettiin digitaalinen malli.

Siltasairaala_julkisivu_Kuva HUS Paula Järvinen1920Kaksikerroksinen yhdyssilta liittää toisiinsa sairaalarakennuksen kaksi osaa. Kuva HUS / Paula Järvinen

– Pystyimme vertailemaan eri rakenneratkaisuja jo hyvin varhain hankkeen alussa todellisuutta vastaavien virtuaalimallien avulla. Tietomalleilla on ollut myös merkittävä rooli eri suunnittelualojen yhteistyössä, ja vanhan ja uuden yhteensovittamisessa, päärakennesuunnittelusta vastannut yksikönjohtaja Harri Kivistö A-Insinööreistä kertoo.

Siltasairaalahankkeessa on ollut mukana 16 eri suunnittelualaa ja digitaaliset rakennussuunnitelmat ovat käsittäneet noin 200 eri osamallia. Tietomalleilla on ollut merkittävä rooli myös suunnitelmien havainnollistamisessa ja kehittämisessä yhdessä sairaalan hoitohenkilökunnan kanssa sekä hankkeen päätoteuttaja SRV:n rakennustyömaalla.

– Siltasairaala ja sen tekniikka on liitetty vanhaan, sata metriä pitkään henkilö- ja talotekniikkatunneliin, joka kulkee sairaala-alueella uudisrakennuksen alla. Tunnelin säilyttämiseen päädyttiin kustannussyistä, ja se on ollut onnistuneesti käytössä koko rakennushankkeen ajan, Harri Kivistö sanoo.

Siltasairaalan pää- ja arkkitehtisuunnittelusta vastaa Team Integrated. Siinä ovat mukana A-Insinöörit konserniin (AINS Groupiin) kuuluvan AW2:n lisäksi Brunet Saunier Architectures S.A., Arkkitehtuuritoimisto B&M ja Arkkitehtitoimisto Harris–Kjisik. A-Insinöörit on vastannut päärakennesuunnittelun lisäksi myös tuotekelpoisuushyväksynnöistä ja kosteudenhallinnan koordinoinnista sekä ollut rakennuttajan tehtävien avustajana.

Vuonna 2018 käynnistynyt, yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana toteutettu hanke valmistuu kesällä 2022, jonka jälkeen alkaa tilojen kaluste- ja laiteasennukset. Sairaalatoiminta käynnistyy vuoden 2023 alussa.

Lisätietoja:
Matti Anttila, toimialajohtaja, arkkitehtisuunnittelu, AW2 – osa AINS Groupia (A-Insinöörit)
puh. 040 861 3740
matti.anttila@aw2.fi

Harri Kivistö, yksikönjohtaja, rakennesuunnittelu, A-Insinöörit
puh. 040 538 8780
harri.kivisto@ains.fi

Marita Perälä
projektipäällikkö, HUS Kiinteistöt Oy
puh. 050 427 1346  
marita.perala@hus.fi 

"Luonnonvaloa on hyödynnetty suunnittelussa täysimääräisesti. Tiloista avautuu näkymiä ulos ja osassa potilashuoneista on merinäköala."

Matti Anttila
toimialajohtaja, arkkitehtisuunnittelu
AW2 - Osa AINS Groupia

SILTASAIRAALA

  • Siltasairaala on 305,5 miljoonan euron kokonaisuus, joka koostuu kahdesta uudisrakennuksesta ja niitä yhdistävästä yhdyskäytävästä eli sillasta.
  • Sairaalan omistaa HUS ja sen rakennuttajana toimi HUS Kiinteistöt Oy.
  • Sijainti: Helsinki. Rakennusalueena on Tornisairaalan, Syöpätautien klinikan ja Paciuksenkadun rajaama kolmiomainen alue.
  • Laajuus on 71 500 bruttoneliömetriä (sis. sädehoitolaitteiden tilat). Korkeimmillaan rakennuksessa on yhdeksän kerrosta.
  • Rakennusvaihe: 2018–2022
TILAA UUTISKIRJE