Prosessisuunnittelu_1920x1080
Palvelut

Prosessisuunnittelu

Olemassa olevan prosessin modernisointi ja optimointi vai kokonaan uusi teollisuuslaitos? Meiltä saat suunnittelua molempiin!

Tunnet teollisen prosessisi parhaiten itse. Mutta toimivan ja tehokkaan prosessin toteuttamiseen tarvitset teollisten prosessien suunnittelukyvykkyyttä. Me tuomme yhteiseen pöytään oman kokemuksemme prosessin toteuttamiseksi ja sen optimoimiseksi – laajan osaamisemme ansiosta voimme koota juuri sinun prosessisi tarpeita parhaiten palvelevan suunnittelutiimin.

Prosessisuunnittelussa otamme kantaa muun muassa tilantarpeeseen, laitteisiin ja niiden tarvitsemiin käyttöhyödykkeisiin – veteen, jäähdytykseen, sähköön – sekä materiaaleihin ja massavirtoihin.

Oikeat lähtötiedot varmistavat sujuvan prosessisuunnittelun ja toimivan lopputuloksen, mutta joskus tavoitteet ja tahtotila saattavat muuttua kesken hankkeen. Silloin on etua kumppanista, joka pystyy sopeutumaan joustavasti ja nopeasti uuteen tilanteeseen.

Prosessisuunnittelijoillamme on vankkaa kokemusta esimerkiksi kemianteollisuudesta, lääketeollisuudesta, elintarviketeollisuudesta ja rengasteollisuudesta. Lisäksi energiahuollon prosessien osaamisemme tuo synergiaa teollisten prosessien suunnitteluun.

Prosessisuunnittelun vaiheet

  1. Lähtötietojen kerääminen
  2. Prosessi- ja virtauskaavion sekä massataseen laatiminen
  3. Laiteselvitykset, layoutit ja rakennustehtävät
  4. Rakennustehtäväpiirustukset
  5. Käyttöhyödykeympäristön suunnittelu ja mallinnus
  6. Urakkamateriaalien tuottaminen 
  7. Toteutus
  8. Käyttöönotto

“Oikeat lähtötiedot varmistavat sujuvan prosessisuunnittelun ja toimivan lopputuloksen.”

HYÖDY LAAJASTA OSAAMISESTA

Valitse oikea kumppani prosessisuunnitteluun

KYSY LISÄTIETOJA

Jarmo Hellstedt

Jarmo Hellstedt

yksikönjohtaja, prosessitekniikka

teollisuus- ja talotekniikka

+358 400 623 831 jarmo.hellstedt@ains.fi Tampere

Kimmo Närhi

Kimmo Närhi

suunnittelupäällikkö, prosessitekniikka

teollisuus- ja talotekniikka

+358 400 570 548 kimmo.narhi@ains.fi Tampere

Henna Nurminen

Henna Nurminen

suunnittelupäällikkö

teollisuus- ja talotekniikka

+358 40 515 0449 henna.nurminen@ains.fi Tampere

Tutustu muihin palveluihin

LVI-suunnittelu
LVI-suunnittelu

Sähkösuunnittelu
Sähkösuunnittelu

Valaistussuunnittelu
Valaistussuunnittelu