Levi West -hiihtohissin rakennuttamisessa vaalittiin ekologisuutta
Referenssit

Levi Ski tuolihissi – Tunturissa rakennetaan kekseliäästi ja ekologisesti

Suomen suurin hiihtokeskus Levi Ski Resort jatkaa kasvuaan ja panostaa investointeihin. Talvikauden 2019–2020 uutuus on Länsirinteiden huipulle kulkeva moderni Levi West -tuolihissi, jonka käyttöönotossa A-Insinöörit osoitti pohjoista rakennuttamisen osaamistaan. Arktisen luonnon keskellä rakentamisessa tarvitaan kokemusta ja ekologista otetta.

Levi Ski Resortista on kasvanut paitsi Suomen suurin hiihtokeskus myös ympärivuotinen outdoor-keskus. Jo yli puolet tunturiin tulevista asiakkaista on kansainvälisiä matkailijoita. Jotta palvelut vastaisivat myös ulkomaalaisten asiakkaiden odotuksia, hiihtokeskusta on modernisoitu valtavilla investoinneilla, kuten viimeisimmällä hissiteknologialla.

– Meidän täytyy vastata kansainväliseen kysyntään, johon vain suurimmat keskukset pystyvät vastaamaan, jo kolme vuosikymmentä Levi Ski Resortin toimitusjohtajana toiminut Jouni Palosaari sanoo.

Talvikaudelle 2019–2020 Länsirinteille valmistui Levi West -tuolihissi, joka kuljettaa 3 000 asiakasta tunnissa tunturin huipulle turvallisesti, tasaisesti ja tuulelta suojassa. Itävaltalaisen hissivalmistaja Doppelmayerin lisäksi hankkeessa oli mukana kotimaisia suunnittelu- ja rakennusyrityksiä. A-Insinöörit vastasi 700 neliömetrin kokoisen tuolivaraston rakennuttamisesta.

Rakennushankkeet suunnitellaan ja rakennutetaan ekologisuus edellä

Levillä ympäristöystävällisyyteen panostetaan käyttämällä uusiutuvaa energiaa, maalämpöä. Lämmityksen lisäksi ympäristö huomioidaan myös valaistuksessa ja kierrätyksessä. Rakennushankkeiden suunnittelua ja toteutusta ohjaa ISO 14001 -ympäristösertifikaatti, joka myönnettiin Levi Ski Resortille ensimmäisenä pohjoismaisena hiihtokeskuksena vuonna 2018.
 
Loppujen lopuksi asiakkaat eivät tule tänne hotellin eikä hissin takia, vaan tämän arktisen, hienon luontomme takia. Sen säilyttämiseksi meidän on toimittava vastuullisesti, Palosaari kertoo.
 
Vasta valmistunut Levi West -tuolihissi on Doppelmayerin lippulaivatuote.
 
Lähtökohtana hissin valinnalle oli se, että se on erittäin energiatehokas ja kuormittaa mahdollisimman vähän ympäröivää luontoa, Palosaari tiivistää.
 
Tuolivaraston lämmityksessä, kuten muuallakin Levin hiihtokeskuksessa, hyödynnetään maalämpöä. Varaston lattialämmitys ja tehokas ilmastointi pitävät huolta siitä, että päivän aikana jäätyneet tuolit ehtivät kuivua yön aikana.
 
Kokemus auttaa ennakoimaan tunturirakentamisen erikoispiirteet

Neljäsosa Levin hiihtohissiverkostosta edustaa nyt maailman moderneinta hiihtokeskusteknologiaa. Levi West -hissin rakennuttamisessa tuolit lämmitys ratkaistiin maalämmöllä. 

Kekseliäisyys, erikoisvälineet ja yhteispeli auttavat tunturirakentamisessa

Levin hiihtokeskuksen rakennuttajakumppanille tunturirakentamisen erityispiirteet eivät tulleet yllätyksenä – projekti valmistui kokonaisuudessaan kuukauden etuajassa.
 
Rinteestä valuvat sulamis- ja sadevedet tekevät tunturista haastavan rakennusympäristön. Perustuksia tehdessä kaivannot täyttyivät herkästi vedellä, mikä edellytti rinteen ala-asemalle rakennettua erillistä vedenpoisto- ja kuivatusjärjestelmän, rakennuttamisesta ja valvonnasta vastannut projektipäällikkö Markku Alakulppi A-Insinööreihin kuuluvasta Prodeco Lapista kertoo.

Tunturirakentamisessa tulee tarpeeseen myös erityiskalusto.

– Raskaiden elementtien kuljettamiseen ja siirtämiseen käytettiin tampparia. Levillä kehitetty erikoisväline, tampparin päälle sijoitettu nosturi, on ollut korvaamaton innovaatio.

Suurin kiitos onnistumisesta kuuluu kuitenkin Alakulpin mukaan osapuolten päätöksentekokyvylle, yhteispelille ja sitoutumiselle. Pääurakoitsijana toimi TSV Rakennus.

– Vaikka aloitus hieman viivästyi ja saksankielisten hissiasentajien kanssa oli kielimuuria, asiat saatiin sujuvasti soviteltua yhteen työmaalla ja valmista tuli etuajassa, Alakulppi kiittää.
 

Seuraavat investointisuunnitelmat jo pitkällä

Sekä Levin Jouni Palosaari että A-Insinöörien Markku Alakulppi ovat erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Uusia suunnitelmiakin on jo vireillä, sillä Levillä on kova halu pysyä Suomen johtavana hiihtokeskuksena.

Levi West -tuolihissin ala-asemalla aloitetaan uuden kylän, West Pointin, rakentaminen. Kylään on tulossa majoituspaikkoja, liiketiloja ja ravintolapalveluja. Kaikkiaan kyseessä noin 30 miljoonan euron investointi, josta uuden tuolihissin osuus on noin kahdeksan miljoonaa euroa.

– On myös helppo päätellä, että kun meillä on nyt Levi South, North ja West, niin myös Levi East on jo suunnitteilla. Vierivä kivi ei sammaloidu ja koko ajan mennään eteenpäin, Palosaari naurahtaa.
 

Saisiko olla vankkaa projektijohtamista?

HANKKEEN JOHTAMINEN

KYSY LISÄTIETOJA

Ari-Matti Jänkälä

Ari-Matti Jänkälä

rakennuttamisjohtaja

rakennuttaminen

+358 50 058 1260 ari-matti.jankala@ains.fi Rovaniemi, Oulu, Kajaani


"Asiakkaat eivät tule Leville hotellin tai hissin takia, vaan arktisen, hienon luontomme vuoksi."

Jouni Palosaari,
toimitusjohtaja
Levi Ski Resort

EKOLOGISUUS

Tuolit lämpiävät maalämmöllä. Rakennushanketta ohjasi ISO 14001 -ympäristöjärjestelmä.

POHJOINEN KOKEMUS

Tunturirakentamisen erityispiirteet olivat tiedossa ja niihin osattiin varautua etukäteen.

HYVÄ YHTEISPELI

Vaikka aloitus viivästyi, valmista tuli etuajassa.
New call-to-action