Kankaanpään musiikkiopiston yhteissoittotila kunnostettiin A-Insinöörien laatiman korjaussuunnitelman mukaan.

– Musiikkiopiston opettajat ja oppilaat olivat tyytyväisiä vanhaan akustiikkaan, mutta remontin jälkeen he ovat kehuneet, että esimerkiksi flyygeli soi nyt paljon pehmeämmin ja kauniimmin kuin ennen, Kankaanpään kaupungin tilapalvelupäällikkö Pentti Saloniemi sanoo.

Kankaanpään kaupunki yritti ensin tutkia itse, mikä aikaisemmin Kankaanpään kaupungin paloaseman autohallina toimineessa yhteissoittotilassa aiheutti käyttäjille oireita. – Emme löytäneet oikein mitään syytä, joten päätimme ottaa avuksi A-Insinöörit kuntokartoitusta tekemään, Saloniemi kertoo. Kartoituksessa selvisi, että uusien pintojen alle oli jätetty kaikki vanhat paloaseman pinnat pakokaasujäämiä ja kosteusvaurionäkymiä myöten.
A-Insinöörien ehdotuksesta opiston yhteissoittotilan seinäpinnat uusittiin kokonaisuudessaan. Vain lattia jätettiin paikoilleen. – Ilman A-Insinöörejä emme olisi ymmärtäneet tarvitsevamme näin suurta kunnostustyötä.

Musiikkia opiskellaan jatkossa kahdessa kerroksessa yhtä aikaa

Sisäilmaremontin yhteydessä A-Insinöörit ehdotti Kankaanpään musiikkiopistolle myös akustiikan uudelleen suunnittelua, kun yhteissoittotilan vanhat pintarakenteet jouduttiin uusimaan.

– Vaikka käyttäjät olivat tilan aikaisempaan huoneakustiikkaan tyytyväisiä, huomasimme kohdekäynnillä esimerkiksi, että yhteissoittotilan yläpuolella olevista opetustiloista kantautuvat äänet kuuluivat selvästi yhteissoittotilaan. Suunnittelimme yhteissoittotilan ääneneristyksen niin, että samanaikaiset harjoitukset ovat jatkossa mahdollisia, akustiikkasuunnittelusta vastannut Jussi Rauhala kuvailee.

Rakenneratkaisujen suunnittelussa yhdistyivät A-Insinöörien akustiikan ja rakennusfysiikan osaaminen. Akustiikkaa parannettiin sekä ääneneristyksen vaatimilla rakenteellisilla että huoneakustisilla ratkaisuilla.

– Yhteissoittotilan takaseinä käännettiin vinoon ja peitettiin uudella levyrakenteisella äänisululla. Seinien levyverhoukset toimivat sekä ääntä eristävinä rakenteina että huoneakustisina heijastuspintoina. Lisäksi lisäsimme tilaan toisen oven soittotilan ja käytävän välistä ääneneristävyyttä parantamaan, Rauhala listaa.

Musiikkiopiston käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä muutoksiin. – Akustiikkaa on kehuttu kovasti ja mikä tärkeintä, A-Insinöörien ansiosta musiikkiopisto voi jatkaa tiloissa toimintaansa, sillä sisäilma ei ole aiheuttanut enää ongelmia, Saloniemi kehuu.

Kankaanpään musiikkiopiston yhteissoittotilan korjaushankkeen kulmakivet

  • Entisessä paloaseman autohallissa sijaitseva musiikkiopiston yhteissoittotila aiheutti käyttäjille oireita.
  • A-Insinöörit selvitti sisäilman laadun kuntokartoituksen avulla ja laatii sen pohjalta korjaussuunnitelman ja suunnitelman akustiikan parantamisesta.
  • Akustiikkasuunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota siihen, että tilassa vältytään jatkossa kosteus- ja sisäilmaongelmilta.
  • Haasteita akustiikkasuunnittelulle aiheutti tilan muoto ja koko suhteessa tilan käyttötarkoitukseen: yhteissoittotila palvelee klassisen musiikin soittajia ja laulajia, jolloin tilassa voi olla soittaja yksistään tai enintään 20–30 esiintyjää ja 100 henkeä yleisöä. Haasteet ratkaistiin sekä huoneakustisilla että rakenteellisilla ratkaisuilla.
  • Akustiikkasuunnittelusta vastasi A-Insinöörien akustiikkasuunnittelun projektipäällikkö Jussi Rauhala.

"A-Insinöörien ansiosta musiikkiopisto voi jatkaa tiloissa toimintaansa, sillä sisäilma ei ole aiheuttanut enää ongelmia."

Pentti Saloniemi, tilapalvelupäällikkö

Kankaanpään kaupunki

Myös näistä palveluista voi olla sinulle hyötyä: