Uratarina: Vastuu haastavissa hankkeissa tuo mielekkyyttä rakennuttamisen kehityspäällikkö Olli Olkkosen työhön

Parhaimmillaan työ on kuin harrastus. Siitä nauttii, ja se tuo elämään haasteita, rytmiä ja mielekästä tekemistä. A-Insinööreillä työ on kaikkea tätä.

”Ja on muuten mukava tulla töihin, kun työpaikka tarjoaa tuoreen aamupalan joka päivä.”

A-Insinööreillä rakennuttamisen tehtävissä parasta on vastuu ja yhteistyö erilaisten ammattilaisten kanssa. Voin tuoda vahvasti oman näkemykseni projektiin ja ammattitaitoni avulla johtaa tulevaisuudessa suuriakin rakennuttamishankkeita.  Suuret ja monimutkaiset kokonaisuudet ovat haastavia hallittavia, mutta juuri siksi mielestäni mielenkiintoisia.

Toinen iso osa työnkuvaani on rakennuttamisen kehitystehtävät, ja myös konserniasioiden sisäiseen kehitykseen olen saanut antaa panokseni. Itseni haastaminen uuden visioimisessa ja kehittämisessä oli yksi tärkeä motivaatio siirtyä aikanaan A-Insinööreille. Myös rakennuttamisen tehtävissä kokeilen ja testaan mielelläni uusia toimintatapoja, joilla voin tehostaa tekemistä. Työnantaja ja loistavat työkaverit antavat järkähtämättömän tukensa oman osaamisen koettelemiseen, joten A-Insinööreillä olen saanut vapauden kasvaa asiantuntijana haluamaani suuntaan.

A-Insinöörien suomalainen omistajuus näkyy siinä, että yrityksen tavoitteet syntyvät lähellä talon sisällä matalassa organisaatiossa, eikä niitä sanella ulkopuolelta. Yritys saa vapaasti päättää omasta tulevaisuuden suunnastaan, mikä tuo varmuutta meille työntekijöillekin. Kotimaisuus näkyy myös yrityskulttuurissa, meillä on työpaikalla reilu ja rehellinen meininki.

Katso avoimista työpaikoistamme, mihin tehtäviin tarvitsemme osaajia juuri nyt!

"Hienointa on olla mukana hyvän yhteishengen luomisessa ja nähdä, miten suuren hankeorganisaation eri osapuolet ponnistelevat yhteisen onnistumisen eteen."