A-Insinöörit konsernina - 3.01.2012
A-Insinöörit on ostanut rakennesuunnitteluun ja rakennuttamiseen erikoistuneen Porin Juva Oy:n. Yritys siirtyi osaksi A-Insinöörit –konsernia osakekaupalla 28.12.2011. Porin Juva Oy on omalla toimialueellaan Satakunnassa johtava rakennesuunnittelutoimisto. Sen tunnettuja suunnittelukohteita ovat mm. TVO:n vierailukeskus Olkiluodossa sekä Vaisala Oyj:n vuonna 2010 valmistunut ekotehokas pääkonttori Vantaalla.
Porin Juvalla on vahva asema Satakunnassa muun muassa liike- ja toimistorakennusten suunnittelussa sekä vaativien teollisuushankkeiden asiantuntijatehtävissä. Yrityskaupalla A-Insinöörit laajentaa palvelutarjontansa kattamaan myös Satakunnan.
- Yrityskauppa on osa A-Insinöörien kasvustrategiaa, haluamme olla asiakkaallemme läsnä valtakunnallisesti, toteaa A-Insinöörien toimitusjohtaja Petri Laurikka.
Yrityskauppa tukee ja vahvistaa selkeästi molempia osapuolia. Yritysten toimintatavat ja arvot ovat yhdensuuntaiset korostaen henkilöstön ammattitaitoa ja palveluhenkisyyttä.
Porin Juva on aloittanut toimintansa 1974 ja sen juuret ovat entisessä Juva-konsernissa, samoin kuin kolme vuotta aiemmin A-Insinööreihin liittyneellä Turun Juvalla (nykyisin A-Insinöörit Turun Juva Oy). Porin Juva Oy:n liikevaihto on noin 800.000 euroa ja sen palveluksessa on tällä hetkellä 10 asiantuntijaa.
- Yrityskaupalla vahvistamme Porin Juvan jo ennestään hyvää osaamista muun muassa tietomallipohjaisessa suunnittelussa sekä eurokoodien käyttöönotossa. Kauppa mahdollistaa myös rakennuttajapalvelujen edelleen kehittämisen ja laajentamisen, kertoo Porin Juva Oy:n toimitusjohtajana jatkava Pauli Hällfors.
Lisätiedot:
Porin Juva Oy: toimitusjohtaja Pauli Hällfors, puh. (02) 631 6310
A-Insinöörit: Mari Kurkinen, puh. 0207 911 530
Lisätietoja Porin Juvasta